Tag Archives: Juno

Maistiaisraati

6 Tam

Meillä on ollut hieno mahdollisuus olla Orijenin makuraadissa mukana jo pidempi tovi. Orijenin tuotteita taloudessamme onkin käytetty satunnaisesti aikaisemminkin, mutta koko tuotekavalkaadiin emme ole päässeet vielä tutustumaan.

Kaikki kissani ovat kovasti varsinkin raksujen perään joten odotukseni olivat korkealla kun sain testiin Regional Red– raksupussin. Tuoteselosteen mukaan pussista löytyy 80% lihaa sisäänlukien alla olevan ainesosaluettelon. Hyvältä näyttää!

INGREDIENTS
Boneless wild boar,* boneless lamb,* boneless beef,* beef liver,* boneless pork,* whole herring,* pork liver,* beef meal, lamb meal, herring meal, salmon meal, pollock meal, lamb fat, green lentils, chickpeas, red lentils, bison,* whole egg,* yellow peas, beef tripe,* herring oil, lamb liver,* beef kidney,* alfalfa, kelp, pumpkin,* butternut squash,* spinach greens,* carrots,* apples,* pears,* cranberries,* mixed tocopherols (preservative), chicory root, dandelion root, chamomile, peppermint leaf, ginger root, caraway seeds, turmeric, rose hips, freeze-dried lamb liver, freeze-dried beef liver, freeze-dried wild boar liver, freeze-dried tripe, dried Enterococcus faecium fermentation product + vitamins and minerals
*delivered fresh

SUPPLEMENTS
Vitamin A, vitamin D3, vitamin E, niacin, riboflavin, folic acid, biotin, vitamin B12, zinc proteinate, iron proteinate, manganese proteinate, copper proteinate, selenium selenite.”

Paavo mussuttelee raksuja

 

Jännä kyllä muutamia miinuksiakin näytti pussin ”tuhoamisen” aikana nousevan esiin. Raksut syötiin, mutta siinä vaiheessa kun niitä oli useampana ruokintakertana putkeen kupissa huomasin että kissat hieman kaipailivat jotain muutakin. Arvelen syyn johtuvan mahdollisesti voimakkaasta mausta ja omaan silmään osuneen huomion raksujen murumaisuudesta, pölymäisyydestä. Raksujen pinnalla oli ikäänkuin jauhoa tai vastaavaa, se saattaa lisätä kissan suussa kuivuuden tunnetta.

Raksu on kooltaan pieni, joten luulisi uppoavan myös pikkukissojen/pentujen suuhun. Omista kissoistani ainoastaan Ulpu tuntuu pureskelevan raksunsa, pojat hotkivat ne kokonaisina.

Maisteltavana on ollut myös herkkuja. Tietenkin, niistä minun kissani tykkäävät oikein kovasti!

Kylmäkuivatut herkut ovatkin suosittuja. Pussin kerran avattua varsinkin pojat olivat sitämieltä että ”kaiken voisi syödä ihan just kerralla”. Itse pidän kylmäkuivatuista kissanherkuista muutamasta syystä. Ne eivät ole voimakkaan hajuisia,  säilyvät hyvin ja ovat ehkä yksi terveellisimmistä herkkuvaihtoehdoista omalle karvaturkille.

Alberta Wild Boarissa ei ole ainesosina muuta kuin sitä itseään. Villisikaa ja villisian maksaa. Tämä oli näistä herkuista selvä suosikki.

Tundra Treatsissa on useampaa ainesosaa tarjolla ja kyllä kissat oikein mielellään näitäkin söivät. Tätä pussia ei kuitenkaan yritetty repiä käsistä 😉

Kissojen elämä rullaa oikein mallikkaasti muuten. Pähkinän kuoressa Juno on lihonut, Paavo on vain oma ihana itsensä ja Ulpulla on kiima uuden vuoden kunniaksi.

Vietämme nyt hieman seesteisempää kissa-aikaa täällä kotosalla. Voi olla että ensi talvena onkin sitten EHKÄ jälleen useampi kissa jaloissa pyörimässä. Saas nähdä..

Sitä ennen jatkamme herkkujen testailua (sopii Junolle aivan huippu hyvin!) ja vatsojen kasvattelua ja rapsuttelua 🙂 .

Kuva tältä aamulta 6.1.2016

 

 

Kas, herätetääs eloon tämäkin!

15 Mar

Aikaa on kyllä vierähtänyt. Jossain vaiheessa tuntui että näinköhän sitä tulee jatkettua koskaan. Kone takkuili, kameralaitteet vaivasivat ja mitä ikinä. Kyllä, tekosyitähän nämä ovat.

Nyt kuitenkin tuli mieleen jatkaa uudemman kerran. Tässähän on melkein vuosipäivän tuntua kun edellinen kirjoitus on vuodenvaihteesta 😉

Maukut voivat hyvin. Juno on hieman ”pötkööntynyt” ja kerännyt setämiehen kastraattivyötäröä. Kotona siis kaksi setämiestä ja Ulpu. Ulpullakin huitelee hienosti, poikien jallittaminen ja jekkujen keksiminen täyttää hyvin päiviä.

Paavo on kesyyntynyt entistä enemmän. Nyt Paavo vaatii jo rapsuja ja vastaanottoseremonioita myös vierailta.

Tänään Ulpulla oli vireillä tälläiset askareet. Vessassa oli juuttinarua puutarhavälineiden ”jättölaatikossa” ja siitähän se Ulpun idea sitten lähti.

Narua leviteltiin kovalla tohinalla eteiseen ja olohuoneeseen. Kun myttyä oli tarpeeksi Paavo ja Junokin kiinnostuivat Ulpun tekemisistä.

Tättähäärä itse oli kovin tohkeissaan hakemassa suullinen kerrallaan vessasta lisää lankaa ja tuli välillä kummastelemaan miksi mytyt eivät liiku. No eihän ne kun päällä on kollia tassuineen.

 

Kissaperhe

27 Lok

Pennut täyttävät tämän viikon lopussa kaksi viikkoa. Siihen nähden muutama pentu kasvaa nelikosta huimaavaa vauhtia. Jos muistatte edellisen pentueen lempeän jättiläisen Puustin, voin vertailuksi kertoa että toinen hopeatytöistä Tyyne sekä ainoa poika Roco ovat menneet jo huimasti Puustin painojen ohi.. Nyt kun pennut ovat 11päiväisiä ne ovat kirineet Puustin ohi jo hieman yli 10grammaa. Roco ja Tyyne ovat molemmat jo hieman yli 290grammaisia! Seuraamme mielenkiinnolla jatkuuko kasvu samaa tahtia ja missä vaiheess Roco kirii Tyyneen poikamaisen välimatkan..

Pakkaukset söpöilemässä

Pennut osaavat jo monia asioita. Uusimpia tempuja ovat hapuileva istuminen, kaverin pureminen hampaattomalla suulla sekä pienimuotoinen kömpelö paini mamman ja muiden sisarusten kanssa. Aika kuluu kuitenkin pääasiassa vielä nukkuen ja maitobaarissa.

Ulpu viettää aikaansa tiukasti pesäkopassa, ehkä vielä tiukemmin kuin edellisten pentujen kanssa. Tähän saattaa olla niinkin yksinkertainen syy kuin imetys. Muutaman päivän aikana minulle on alkanut valkeamaan, että maitobaarin täyskattaukseen mahtuu keskimäärin vain kolme pentua kerrallaan. Tämä näkyy painoissa siten, että välillä aamu ja iltapunnitusten lukemat näyttävät jonkin (toistaiseksi aina eri pennun) kohdalla samaa. Mutta seuraavalla nosto onkin jo lähemmäs 20grammaa. Ainoa joka tuntuu tissinsä aina ottavan on Tyyne. Massasta on tässä asiassa hyötyä.

Väriero. Tummempi on Iipi ja tuo herkullinen kinuski on tietenkin Roco

Jostain syystä Ulpu on myös viimepäivien aikana kunnostautunut yksittäisen pennun pesästä pois repimisellä. Ensin luulin kyseessä olevan jonkinlaisen muuttoyrityksen kun löysin makkarin lattialta kiljuvan rääpäleen. Tästä ei kuitenkaan kai ole kyse, koska homma jää aina siihen. Ulpu tulee sitten kertomaan että ”Tee jotain, se huutaa!” En ole vielä oikein ratkaissut mistä tämä käytös johtuu. Voisin kuvitella että jos pentu olisi sairas, haisisi oudolle tms. kissaemo voisi näin toimia, mutta kaikki ovat terhakoita ja hyvin kehittyviä. Pesästä poistettu pentu ei sitäpaitsi ole edes sama vaan sekin vaihtuu. Onneksi tätä ei tapahdu mitenkään usein ja toistaiseksi aina vain kotona ollessani.

Juno on osallistunut mallikkaasti välillä pentujen hoitoon, ja viettääkin pesässä välillä pitkiä aikoja yhdessä Ulpun kanssa. Valvomatta en kuitenkaan Junoa uskalla huoneeseen jättää. Eristän pojat makkarista pois aina kun en ole kotona , ihan vain varmuuden vuoksi.

Kissaperheen arkea. Vasemmalta lähtien: Tyyne, Juno,Iipi Ulpu, Roco ja Naga

Tällä viikolla keskityn uusien silmäparien bongaukseen. Nyt molemmat silmät ovat auki jo Tyynellä ja Iipillä, Naga on saanut yhden silmän auki ja pentueen kuopuksen Rocon silmät alkavat myös raottumaan.

Iipi taisi nähdä isänsä ensimmäistä kertaa. Huojuva pää tarkasteli isoa kissaa pitkään ja sitten se kaatui.

Rakkauspakkauksia ja enneunia

19 Lok

Tästä se taas alkaa. Seuraavat kolmekuukautta ainakin meneekin visusti kissalasten ehdoilla.

Ulpun ja Junon pennut syntyivät päivän myöhässä, mutta terveinä terhakoina ja kaikinpuolin upeina. Tietenkin, onhan pennuilla (tietenkin ihan puolueettomasti) maailman parhaat kissavanhemmat.

Kasvattaja Ulla oli onneksi apuna synnytyksessä, ei tuollaista uskalla yksin hoitaa. Koska jouduimme odottelemaan synnytyksen alkua väsäsimme aikamme kuluksi torstaina tänne kotiin valokuvastudion. Saimmekin ikuistettua muutamia hienoja otoksia, joista tässä muutama.

Kuva: Ulla Haapanen

Kuva: Ulla Haapanen

Kuva: Ulla Haapanen

Kuva: Ulla Haapanen

Kuva: Ulla Haapanen

Kuva: Ulla Haapanen

Kuva: Ulla Haapanen

Kuva: Ulla Haapanen

Tähän väliin on pakko kertoa, että mä näin enneunen! Taisin joskus lokakuun alkupuolella nähdä unta josta kerroin kasvattajallekkin naamakirjassa. Unessa Ulpu synnytti ensimmäiseksi kromosomipennun. Pentu oli järkälemäisen suuri, suklaahopea ja tyttö!! Tämä toteutui ainakin osittain, koosta on vielä vaikea mennä sanomaan..
Uni toki jatkui siten että pentu kasvoi muutamassa viikossa aivan Junon näköiseksi ja kokoiseksi ja annoin kissalle nimeksi Tyyne. Veskun esittämän Tyyne Lipastin mukaan. No, sen nimistä ”työnimityynestä” ei kuitenkaan tule, mutta oli pakko kertoa tämä sattuma.

Pian kuvauksien jälkeen Ulpu alkoi huomauttelemaan meitä pian alkavasta synnytyksestä. Ulpun masua piti hieroa ja muutenkin antaa erityistä huomiota. Synnytyksen ”käynnisteleminen” on varmasti ihmisten kannalta eniten kärsivällisyyttä vaativa vaihe. Ainakin Ulpun tapauksessa se kesti jälleen useita tunteja. Välillä piti käydä leikkimässä Kaisa Liskiä ja hoitaa asuntonäyttöjä, välillä kehräiltiin ja välillä oltiin kuin mitään ei tulisi edes tapahtumaan.

Ulpu alkoi ponnistelemaan illalla ihan tosissaan joskus yhdeksän pintaan ja silloin ei jäänyt enää yhtään epävarmaksi mitä tuleman pitää.

Tällä kertaa synnytys ei ollut niin katastrofaalisen hullu kuin viimeksi (linkki edelliseen), mutta Junon piti joka tapauksessa olla samassa huoneessa. Kolli sutattiin Nutriplussaan mitä se sitten pesikin hämmentyneenä itsestään tunti tolkulla.

Hieman yli kymmenen syntyi suuri suklaahopea tyttöpentu (syntymäpaino 114g) Ulpu meni tiloihin ja koitti nuolla ja purra tulokasta samaan aikaan kun aloitteli jo toisen pykäämistä maailmaan.

Noin puolen tunnin päästä syntyi jälleen tyttöpentu. Tämä olikin ruskeatäplikäs ja pentueen ”pienin” (syntymäpaino 97g).

Kolmas tulikin sitten ihan liukuhihnalta, vain kymmenisen minuuttia toisen pennun jälkeen. Kolmas pentukin oli tyttö ja hirmuisen reipas loikkia heti syntymästään lähtien (syntymäpaino 105g).

Kolme pentua pakerrettuaan Ulpu hieman lepäili ja pesi pientä pesuettaan. Neljäs oli kuitenkin vielä tulossa ja syntyikin puolentunnin huilin jälkeen. Tämäkin tulokas oli suuri (syntymäpaino 114g) ja osoittautui juuri syntyneen pentueen ainoaksi pojaksi. Kaunis ja erikoinen ruskeatäpläinen poika.

Tässä kuvia porukasta kolmenpäivän ikäisenä:

Ulpu ja pikkumöllit

Pentu nro1. Pikku jättiläinen joka päättää yksinoikeudella mistä maitonsa nauttii.

 

Pentu nro 2. Vikkelän tuntuinen kaveri joka möyrii hämmentävällä nopeudella minne naama näyttää. Myös toistaiseksi pentueen vähiten piippava kaveri.

Pentu nro 3. Suklaahopea rinsessa jonka erityistuntomerkkinä jatkuvasti tanassa oleva häntä.

Pentu nro 4. The Boy. Lämpimämpi ruskeista, mammanpoika piippari jolla hieno ja erikoinen häntä. Siinä ei ole raitoja vaan täpliä!

Kakki voivat oikein hyvin ja Ulpu nauttii silminnähden roolistaan, ainakin toistaiseksi. Myös Juno on käynyt tervehtimässä jälkikasvuaan ja pesemässä vastuuntuntoisesti kakaroidensa pyllyjä.

Viisivuotta Junoa ja ties kuinka monta edessä <3

19 syys

Junolla on tänää synttärit.

Tää on erikoinen synttäripäivä monella tapaa. Ensinnäkin siksi että, mitä todennäköisemmin se on viimeinen pallillisena kollina. Toiseksi siksi että joka ikisenä synttärikertana mä mietin sitä miksi se oli juuri JUNO. Viisivuotta sitten tähän aikaa syksystä oli tarjolla paljon muidenkin kasvattajien ocipentuja.

Muistan kuinka epävarma olin. Ocicatti oli saatava juuri sillä hetkellä, mutta millasen mä halusin?? Värejä oli tarjolla tsiljoona ja samoin kasvattajia. Hinnat huimasi silloisen opiskelijan päätä ja yritin joka paikkaan selittää että ”kyllä mä maksan, onnistuuko osamaksu?” Surffailin sivuilla ja viimein törmäsin Northallan sivuille. Niillä oli neljä pentua joista vain yhdellä ei ollut kotia. Se yksi oli tietysti JUNO.

Juno! Tässä se oli!!

Nähtyäni tämän kuvan tiesin että Juno on minun. pieni kiukkuisen ja hämmentyneen näköinen peikko makuuhuonesilmillä jo pentuna! Tuo on minun!

Sen lisäksi, että Juno aiheutti syöksyni kissamaailmaan, näyttelyihin, astutuksiin, toiseen ocicattiin eli Ulpuun ja pentuihin ja kaikkeen, on tavallaan Junon ansiota että tutustuin Northalla-kasvattajiin Ullaan ja Jariin.

Viiteen vuoteen on mahtunut molemmin puolista huutoa, erityiskohtelua, kakanhajua, rakkautta ja pieniä erityisen tärkeitä hetkiä, huolta (kun hampaiden putsauksen yhteydessä keuhkoihin kerääntyi nestettä), jännitystä, naurua, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Silti päälimmäisenä on mielessä tämä: JUNO ON MUN KISSA. Juno on vähiten kenenkään muun kuin mun. Viimekädessä se tottelee vain minua, pyytää apua minulta kun lelu on mennyt sohvan alle, kertoo jos jossain tapahtuu jotain outoa, on mukana kaikessa mitä teen, antaa rakkauttaan vain minulle ja elää elämäänsä minun varassa. Juno tarvitsee minua.

Vaikka se onkin jo viisivuotta.

Junon viisivuotispaino on muuten n.5,8kg  tuli punnittua se samalla kun koitan dokumentoida Ulpun kasvavaa mahaa. Kuukauden päästä täällä voi olla ainoan ja oikean Junon lisäksi muutama pikku-Junokin.

Olen illan töissä. Kun tulen kotiin on synttäriherkkujen aika. Kissapesueelle on varattuna kolme pakastettua tipua!

Päiväkahvihetki Haagassa

9 syys
Harmikseni on ensin pakko todeta, että tästä tulee kuvaton kirjoitus. Tekniikan ja suorituskyvyn kanssa on ollut ”pienimuotoisia” haasteita viime aikoina, eikä kone suostu tallentamaan kuvia kuin satunnaisesti. Asia on työn alla, mutta tähän hätään en ratkaisua keksinyt 🙂
 
 

Tietenkin, kertakaikkiaan siis tietenkin Ulpulla alkoi kiima samaan aikaan kun minä palasin kesälomaltani töihin. Tietenkin! Ei näitä asioita kesiksellä hoidella ehei.

Kiima vain oli kovin omituinen. Olen aikaisempiin (saman aiheen) posteihin liittänyt videopätkän pikkukissan mouruiluista ja näin oltiin aina mentykkin paitsi nyt.  Ulpu ei laulanut.

Kiima näkyi aluksi hellyydellä, kiehnäilyllä ja flirtillä. Ulpu kiehnäili epätyypilliseen tapaan itsensä helposti kumoon. Ihan vahingossa tietenkin niin, että hopeakissan pylly vilahti aivan ohimennen huolettomasti Junon naaman ohi. Juno alkoi komentelemaan. Nah-nah-äh.

Ulpu nukkui kanssani muutama yön makkarissa aivan hiljaa ja tyytyväisenä. Ei huutanut mutta muuten taisi olla aivan sekaisin. Eipä eräänä iltapäivänä tarvinnut minunkaan kuin selästä kerran silittää niin häntä kääntyi sivuun komeasti kuin pyörän turvavisiiri. Ulpu ei laulanut edelleenkään. Epäilin kovasti kiiman aitoutta. Kasvattaja sanoi että oho. Mietittiin.

Ulpu pääsi Junon kanssa iltapäiväkahveille. Pullat oli kirjaimellisesti pöydässä, mutta aikamiespoika Juno olisi kovasti pitänyt rauhallisemmasta tahdista. Illan aikana Juno astui Ulpun ainakin neljä kertaa, noin kuusi taisi jäädä toteutumatta Junon rauhallisen puuhastelun vuoksi. Ulpulla meni hermot kun herra vain piti niskasta kiinni ja huuteli tytön niskaan ties mitä lurituksia.. Junon puolustukseksi mainittakoon että edellinen morsian on ollut yli kaksivuotta sitten ja välissä miehuus oli poissa kemiallisen kastraation, eli implantin vuoksi.

Yöllä en kuullut yhtään lisäastumisia, eikä niitä ollut seuravanakaan päivänä. Kumpikin menetti mielenkiintonsa täysin yhden kahvihetken jälkeen. Junoa kiinnosti enemmän statistiikka. Aina kun jompikumpi heräsi oli aina pakko mennä heti hajuposteille, mutta se siitä. Faktat oli saatu talteen.

Ulpu ei huudellut koko loppujuoksun aikana kuin yhden laulun. En tiedä oliko se osoitettu minulle vai Junolle.

 

Olin (ja olen vähän vieläkin) aivan varma että myttyyn meni. Tuossa oli niin paljon epänormaalia että ei voi natsaa. Ei tietenkään. Ainoa joka täällä hokee mielissään että: ”saletisti natsaa!”  on se omituinen laulamaton hopeatyttö. Yleensä nirsoileva tai ainakin vähäruokainen Ulpu söisi nyt mielellään oikein kovasti. Ainakin ihan saman verran kuin kaverinsa sitä yli kaksikiloa suuremmat poikakissat. No saa se, ja se näkyy painossa. En antaisi niin reippaasti ruokaa ellei Ulpulla olisi muitakin todisteita takataskussa.

  • Nisät. Ne tuntuu vatsaa silittäessä enemmän kuin ennen.
  • Hellyyden tarve ( ja saa koskea mahaan!)
  • Mammatyyli uniasennoissa. Ulpun on normaalioloissa mytty, nyt nukkumatyyliä kuvaa lähinnä riepu.
  • Painon nousu. Viime viikosta lähtien paino on noussut melkein 10g/päivä
  • Niin ja se ruokahalu.

Tätä kirjoittaessa Ulpulla alkaa lähenemään raskauden puolivaihe jonka  ylitettyään alkaa merkit näkymään vielä selvemmin.

Kuvia lisäilen ehkä myöhemmin ja jälkikäteen.

 

 

 

Joulun aikaa, Ulpun taikaa

25 Jou

Kameraa purkaessa tuli jälleen into ottaa uusia kuviakin kissakolmikosta. Kuvauspaikkaa ei juuri tavinnut miettiä, sillä kaverukset ovat löytäneet ”uudelleen” sisäisen solariuminsa sellaisen vanhan lampun luota, jonka asettelin paistamaan lampaan taljalle. Siinähän sitä on sitten köllitty kimpassa nyt muutama päivä. Lamppu ei lämmitä, mutta jokin taika kyseisessä lampussa on. Tuo on se sama lamppu, johon Juno tunki päänsä koko ajan silloin kun se oli vessassa tuuramassa valonlähdettä.  Nyt joulunaikaan kuvio rahilla on ollut jotakuinkin  suurin piirtein tämä:

Pyhä kolminaisuus

Sitten kun kuvattiin Ulpu tietenkin otti ilon irti tästäkin ja poseerasi niin, että muille ei meinannut tilaa löytyä.

Ulpu ”auringossa”

Ulpu

Ai niin, yksi tuomari jätti Ulpun ilman sertiä syksyllä siksi että sillä on niin JÄRKYTTÄVÄ RUFISMI! 😀

Ulpulla menee lujaa

Sitten poikaosastoa…Juno:

Junon Uni

 

Photobomber Ulpu..

 

Herra isoherra. Northalla Juniper vakavana.

Paavosta ei kovin montaa kuvaa saanut, ennen kuin setä lösähti lepuuttamaan.

Paavo pose.

 

Lepo.

Joulua ei täällä meillä ei juurikaan juhlita, mutta ilmeisesti pitäisi…”lasten takia” tiedättehän? Ulpu etunenässä kaikki kolme kissaa ovat ottaneet siinä määrin ilon irti siitä että oma ihminen on ollut kotona. Ja sillä on vielä ollut aikaa olla, ja sitten se tekee pipareita joita varsinkin Ulpu tykkää varastaa ja sitten se juoksee Ulpun perässä kun Ulpu juoksee pipari suussa! Miten mukavaa!!

Pääasiassa meikäläinen on saanut jälleen ihmetellä kissojen ihmeellisyyksiä ja tietenkin aina välillä sohvalla lojuessa (glogin äärellä) olen ääneen ihmetellyt kuinka kauniita ja ihmeellisiä kissoja meillä asuu. Perus.

Tyttökissat ja poikakissat. Onhan minulle niitä eroja kerrottu, olen niitä itsekkin huomannut, mutta nyt olen jotenkin huomioinut sitä aivan erityisesti. Tuntuu, että nyt erot ovat järkälemäisen selviä kun Ulpukin on jo aikuinen ja Junolla ei enää implantti vaikuta.

Vaikka Ulpu ja Juno ovat edelleen kuin paita ja peppu on suhde saanut uusia sävyjä. Juno nimittäin vahtii Ulpua. Ulpu leikkii paljon (oikeastaan koko ajan hereillä ollessaan) ja Juno vahtii näitä leikkejä aina jossain lähistöllä. Sitten kun Ulpu on Junon mielestä leikkinyt tarpeeksi alkaa Juno komentamaan pikkukissaa. Ensin ”näh-näh”- äänellä ja mikäli se ei leikkiä lopeta siirrytään näykkimiseen, sitten niskasta kiinni ottamiseen ja ”astumis-alistamiseen”..sitten Ulpu tietenkin pärähtää Junolle ja alkaa hippa, joka päättyy dramaattiseen rähinään kun Juno on saanut Ulpun nurkkaan. Mitään suurempaa vahinkoa ei tapahdu, mutta Ulpu antaa kerta kerralta ymmärtää että nyt uhataan henkeä, ainakin jonkun.

Se, että kollit ei leiki, on myös saanut uusia ulottuvuuksia. Junohan leikki nimittäin ennen Ulpun meille tuloa, mutta nyt se jotenkin antaa Ulpulle tilaa. Esimerkiksi huiskan perässä ei juokse kuin Ulpu..Sitten välillä Paavokin suhahtaa leikkimään, mutta Paavon leikki ei kauaa kestä, kiihtyessään Paavo juoksee makkariin:) Muutamat suuret loikat ja viuh! sinne villahousu juoksee.

Ulpun osalta leikit saavat usein epäterveitä piirteitä, lopettaminen on hankalaa. ”Lapsi on terve kun se leikkii, hullu kun ei osaa lopettaa” -pitää aika hyvin kutinsa. Eräänä  päivänä ihan kokeilumielessä sidoin kumilankalelun kissojen toiseen kiipeilypuuhun :

Kissojen joululahjakin saapui viimetingassa. Maanantaina Itellan setä toi paketin Zooplussalta jossa oli ruokien lisäksi kissoille joululahja: Catit Design Senses -leikkirata joka olikin ennen joulua sopivasti tarjouksessa 9.90€ tms. Aattona lelua tietenkin testattiin, ja kuinka kävikään. Juno vahtii ja Ulpu leikkii- leikkii- leikkii..ja leikkii.

Implantin vaikutuksen lakattua olen ymmärtänyt myös sen että pallit aiheuttavat kolleille jonkinlaisen lobotomian, omatoimisuus nolla, tyytyväisyys nolla, aktiivisuus nolla – vastaavasti tasolle kymmenen on ponnahtanut mouruaminen (lujaa), tyytymättömyys kavereihin, ihmisen läheisyydentarve, venyttely ja keskittyminen lauman vahtimiseen.

Loppuun vielä videotervehdys Ulpun jouluyllätyksestä 🙂

Olen viikonloppuna suuntaamassa Tampereelle ja odotan innolla Piraattipentujen näkemistä. Gubbe, Puusti ja Helmi ❤ salaa toivon että edes hieman muistaisivat minua, mutta järki kertoo että ei…siitä on kuitenkin niin kauan kun ovat minun kanssani olleet ja nyt niillä on jo ihan omat elämät uusissa ihanissa kodeissa. Silti on kiva päästä niitä ihailemaan.

Mukavaa joulun jatkoa kaikille. Haagapalatsissa tätä kissamaista yhdessäoloa jatkuu vielä muutama päivä.Onneksi.

 

 

No more mr nice guy.

3 Lok

Pitkä aika on jälleen vierähtänyt edellisestä kirjoituksestani.

Ulpu on mahtavan vonkauskiimansa jälkeen aloittanut jälleen pillereiden popsimisen. Onneksi, sillä meinasi hieman hajoittaa hermoa  8pvän  huutelut pikkukaksiossa! Nyt kun Ulpu ”on saatu” hiljaiseksi toinen täplä aloittaa. Juno aloitti likimain kuukausi sitten huutelemaan enenevissä määrin mutta muita kollin elkeitä ei vielä näkynyt. Tähän voi vaikuttaa myös kuuri jolle Junon siirsin hieman ennen matkaamme Ruotsiin. Juno söi joka päivä yhden Zylkene-kapselin lievittämään tulevan matkan stressiä.

Meidän kissaperhe

Tuo Zylkene vaikuttaa mahti tavaralta, tai ainakin se tuntuu sopivan Junolle. Herra on aivan rakkauden asialla! Juno puskee, kehrää, kieppuu tyytyväisen oloisena matoilla, venyttelee ja juttelee (sillein kivasti) sekä on leikkisä. Jos minulla olisi vain rahaa, saattaisin vakavissani harkita tuon Zylkenen käyttöä tulevaan kastraatioon saakka. Harmi vain että täällä Helsingissä moinen purkki maksaa päälle 20€ ja siellä ei kovin montaa kapselia sisällä ole..

Pakko vielä kertoa se että, Zylkeneä syödessään Junon pakkomielteiset/robottimaiset ”menen-keittiöön-huudan-häädetään-pois-toistan..”  ravaamiset vähenivät roimasti! Tämä kyseinen juttu on ollut meidän ongelmana todella pitkään ja aiheuttaa ihmisillekkin aivan turhaa stressiä. Tätä joka iltaista rutiinia voi aivan hyvin verrata vaikkapa koliikkilapseen, todella kova ääni jota ei pääse karkuun.

Nyt kun ”rauhoittavat” on loppu, onkin alkanut aivan uusi vaihde Junon pienessä päässä. Ne pienetkin hermot jotka Junolla ovat joskus olleet ovat nyt kovalla koetuksella. Leikit Ulpun ja Paavon kanssa tuntuvat päättyvän aina riitaan, Paavo sähisee Junolle nyt hieman muutenkin ja Ulpu saattaa murista ja mätkiä poikaparkaa. Tämä tuntuu olevan oravanpyörä, sillä kissojen leikkiessä Junolla meinaa aina mennä leikit liian rajuiksi ja loppujen lopuksi Juno ”saalistaa” kaverinsa. Siitä seuraa sähinä tai murina josta Juno hermostuu lisää. Paavo puolestaan on sen verran pikkumainen, että sähisee Junolle välillä jos Juno kävelee edes sen ohi ja tämä puolestaan tuntuu olevan Junosta todella kurjaa ja se puolestaan ärtyy siitä. Huoh..

Sitten kuitenkin kääntöpuolena saattavat pian rähinöiden jälkeen nukkua kaikki iloisina ja tyytyväisinä kasassa keskenään. Uskon vakaasti, että nämä asiat liittyvät vahvasti implantin tehon loppumiseen. Junon nyytit ovat kasvaneet takaisin ja dominoivia astumisyrityksiä olemme havainneet välillä. Levoton mouruaminen on lisääntynyt ja muutenkin kaikki merkit viittaavat siihen ettei vatsaan sijoitetun kapselin tehoon enää voi luottaa. Toivon, että rähinät ovat ohimeneviä ja liittyvät muuttuviin valtasuhteisiin kissojen välillä. Juno oli kuitenkin implantin toimiessa Paavon kanssa samalla lehdellä soittelemassa ja nyt Junon pitää ensin laittaa Paavo kuriin ja sitten setviä välinsä Ulpun kanssa.

On syksyyn kuulunut muutakin kuin kissojen erotuomarina oloa. Kävimme syyskuun puolivälissä Ruotsissa Skandinavian Winner näyttelyssä, josta saimme kotiinviemisiksi kaksi ruotsiteemaista ruusuketta. Tämä tarkoittaa sitä, että seuraavissa näyttelyissä juhlitaan tuplavalmistujaisia…jos mitään ihmeellistä ei satu. Juno on sertiä vailla SC ja Ulpu sertiä vailla GIC! Mikäli Juno valmistuu lokakuun näyttelyissä, niin herra saa jäädä ainakin näillä näkymin elläkkeelle näyttelyhommista. Juno kun ei ole koskaan ihan kamalasti moisesta härdellistä välittänyt.

Ulpu Ruotsinmaalla

Ruotsin näyttelyreissusta tarttui mukaan kaikenlaista pikkukivaa kissoille, kuten kissanminttupötkö, kaninkarvaleluja (joita ei valitettavasti suomesta saa..) sekä aivan ihana pussi! Kissan petejä  meillä on aivan liikaa, mutta kun näin pussin olin aivan varma että tuo on saatava! Enkä väärässä ollutkaan. Pussista tuli Ulpun pussi.

Ulpu pussissa 1.

Ulpu pussissa 2.

Ulpu pussissa 3.

Onpa tässä käynyt niinkin, että meidän tuuliviiri Juniper täytti vuosiakin syyskuun 19. Komiat neljävuotta tuli täyteen ja sitä juhlittiin pikkuhiirien voimin. Juhliin osallistuivat kaikki talouden kissat eikä sillä hetkelle kukaan sähissyt..ja miksi olisikaan jos suu on täynnä hiirtä 😀 Pakko todeta, että ei meillä sentään tilanne mitenkään ihan kauhean tulehtunut ole, pääsääntöisesti kaikki on ihan hyvin. Vaikkakin olen vakuuttunut siitä, että Junolla on yhtä vähän aivoja kuin hermoja. Toissapäivänä herra oli hyppäämässä tiskipöydältä keittiönpöydälle, arvioi matkan, painonsa, maan vetovoiman sekä pöydällä käytettävän tilan väärin ja jysähti silmäkulma edellä pöydän reunaan. Tästä sitten muistona pieni hiertymä toisen silmän päällä. Olisikin tullut jostain järkevästä moinen mutta…. 😀

Aamu Zen

Täpläkesäkertausta.

22 Elo

Juno on bongattu peiton alta, sitä ei tehdä koskaan kesällä. Pikkumies tietää siis ilmeisesti että tämä alkaa olemaan tässä ja nyt kannattaa keskittyä lämpimiin lepopaikkoihin.

Huono kirjoittaja ei ole kirjoitellut taas aikoihin. Ensin ei ollut aikaa koska pennut veivät kaiken ylimääräisen. Sitten kun pennut täyttivät 14 vko ja muuttivat uusiin kotehin ei taas huvittanut kirjoittaa koska minulla oli sellainen möykky rinnassa. Ja nyt  kun aikaa on, alkaa miettimään ja kauhistelemaan sitä, kuinka helkutin pitkä posti pitäisi tehdä jos meinaa kaiken laittaa ja raportoida!

Huh, ehkä pennuista on jo kirjoiteltu tarpeeksi muissa blogeissa, muuttoon liittyvät asiat voi varmaan käydä kurkkaamassa niistäkin 😉

Northallan blogi aiheesta : Piraattipentujen uudet kodit

ja myös uuden kodin uusi blogi Helmin ja Puustin elämästä: HelmiPuusti

Pennuista voin todeta sen että eivät olisi parempia koteja voineet saada. Onnea uusille paijaajille ja paijattaville vielä kerran sylikaupalla!

Ulpulla oli aikaa toipua pentujen aiheuttamasta elopainon häviämisestä n. kaksi viikkoa, sillä olimme ilmoittautuneet suomen Ocicat Ry:n 20-vuotisjuhlien erikoisnäyttelyyn. Ulpu eleli kuin kuningatar ja sai syödäkseen vaikka mitä ja masua saatiinkin takaisin ihan kiitettävästi, vaikkei Ulpu edes joka kerta ruokaa sitten halunnutkaan.

Nyt pentusten lähdön jälkeen Ulpu on aloittanut jälleen nirsoilemaan samalla tavoin kun juoksujen ja alkuraskauden aikaan aikaisemmin. Erona tässä on vain se, että raskaana ei ole ainakaan koska ei ole juoksujakaan pentujen syntymän jälkeen näkynyt..Ulpu on vain niin NIRSO! Kaikki ruoka kelpaa mutta mikään ei kahta kertaa peräkkäin, ei enään edes raksut jotka ennen olivat Ulpun herkkua. Tästä johtuen Ulpu syö nykyisin ehkä kerran päivässä (kaksi ruokailua) tai sitten 1-2 kertaa kahdessapäivässä (neljä ruokailua). En rupea neitikissan pillin mukaan tanssimaan. Joka kerta se kuppinsa saa, mutta jos ei halua tulla edes haistamaan, niin kuppi menee kyllä kaappiin ja seuraavalla kerralla tarjotaan sitten vasta ruokaaikana. Tässä välissä kyllä tarkennan että en tarjoa samaa ruokaa kerta toisensa jälkeen, vaan Ulpun vanha annos kiertää taloutemme jätemylly Junolle ja Ulpu saa sitten uuden aterian jolle voi tuhahdella 🙂

No sitten eteenpäin!- Sanoi mummo lumessa. Oci Ry:n näyttelyt menivät ihan kivasti. Junoa pelottaa edelleen ja aloin jo miettimään missä vaiheessa annan sille luvan jäädä kotiin. Ei ole kivaa jos sillä on liian jännää. Juno on muutamaa sertiä vaille SC ja siihen varmaan tähdätään kun leikkiin on kerran lähdetty. Molemmat omat täplät saivat sertinsä ja lisäksi Ulpu hurmasi toisen tuomarin ja pääsi paneeliinkin (jossa ei sitten saanut yhtään ääntä – mutta oli kuitenkin! 🙂 ). Parhaimpaan menestykseen ylsi tällä kertaa allekirjoittanut, sain nimittäin Oci Ry:n leikkimielisen palkintopokaalin ”Tsemppari”-tekstillä itselleni. Perustelutkin tälle menestykselle olivat ihan omaa luokkaansa, mutta ei siitä sen enempää. MÄ SAIN KUITENKIN POKAALIN! -se oli tärkeintä.

Ulpu kurkkii sturdissa

Kuva: Tiina Solda

Helmi mun sylissä

Kuva: Tiina Solda

Juno on ihan turvassa mun sylissä vaikka itse luulee toista

Kuva: Pauli Araneva

Gubbe on ollut ehkää salaa näyttelyissä kun toi näyttäminen meni sen verran hyvin. Kaikki kyllä NÄKI sen 🙂

Kuva: Pauli Araneva

Hopeaperhettä näyttelyssä

Kuva Tiina Solda

Puusti keräsi näyttelyissä kaverikissana ollessaan ihan suvereenisti eniten ihaijoita häkkirivien väliin. Ja Puusti kyllä myös nautti saamastaan huomiosta! Mörrikkä kiersi sylistä syliin ja minunkin syliini joutui useamman kerran. Oli ihanaa pitää sylissä sellaista hurmuria joka ei laisinkaan pistänyt pahaksi saamaansa huomiota, vaan nautti rennosti tilanteesta.

image      imageimage

Seuraavaksi suuntaamme hieman jopa itselleni yllätykseksi Ruotsiin. Siellä on Scandinawian Winner Show johon ilmoittauduimme mukaan seikkailumielessä. Myös pikkuherra Gubbe lähtee mukaan Ullan kanssa.

Tätä varten Ulpulle käytiin hakemassa uusi Rabiesrokotus. Ennen rokotusta ihan pikainen punnitus joka ei kyllä minua miellytä. 3,37kg on kyllä mun mielestä ihan liian vähän. Ulpu itse vaikuttaa oikein tyytyväiseltä omiin muotoihinsa kyllä..Tietenkin koska se on KISSA. TYTTÖKISSA!!!

Kohta pitää toimia.

18 Tam

Kuukaudet ja päivät vierivät. Tänä aamuna koitti se hetki, jolloin Ulpu ei enään saakkaan pilleriä kahdesti viikossa. Laskimme eilen Ullan kanssa mahdollisimman tarkkaan aikataulua, ettei käy niin että olen keikkareissulla bändin kanssa kun tuore äitikissa tarvitsisi minun tukeani. Nyt aikataulut on synkronisoitu ja odottelemme vain juoksuja…ja niitä seuraavia juoksuja joista sitten pääsee astumaan. Aikatauluja on vaikea tehdä kovin tarkoiksi koska emme tiedä yhtään Ulpun luontaista kiimasykliä. Oma vika, mutta ensimmäiset juoksut sattuivat sellaiseen hetkeen elämää että unensaanti oli tärkeämpää kuin huutavan kissan syklit.

Ulpu ei taida tietää että elämä heittää keväällä häränpyllyä.

Tänään pitää varata aika CatVettiin maanantaiksi jolloin Ulpusta otetaan tarvittavat testit, veriryhmämääritykset ja rokotukset. Joudun samalla pyytämään uutta matoreseptiä kun vanha on jotenkin hukkunut. Matolakkeenä käytämme nykyisin vain kertatablettina annettavaa reseptillistä Milbemaxia, sillä edellisellä kerralla laajakirjoinen Axilur aiheutti kissoissa jotain pahoinvoinnin oireita.

Pentuasian tiimoilta olen joutunut kärsimään myös epävarmasta epätietoisuudesta. Haluan kokea pentujen alkuelämän kokonaisuudessaan ja se oli yksi syy miksi tyttökissaan päädyimme. Silti, nyt kun asiat alkavat konkretisoitumaan minua jännittää ihan kamalasti..välillä jopa pelottaa. Päässä pyörii ajatus siitä että JOS kaikki ei menekkään hyvin, mitä JOS Ulpulle tapahtuukin jotakin?? Pieni tyttökissamme on koko taloutemme ihmeellinen silmäterä jota hemmottelee piloille poikakissat ja me ihmiset.

Järki kertoo toista. Ulpu on terve ja hyvinvoiva naaras joka on ihanteellisessa lisääntymisiässä, ja kuten kaikilla elollisilla olennoilla lisääntyminen on loppupeleissä ainoa tehtävä kullakin lajilla. Miksi siis pelkäisin? Osaavaa apua tulee olemaan varmasti jokapuolella jos siihen olisi tarvetta, silti ajatukset pyörivät välillä erilaisten kauhuskenaarioiden pariin. Huoh.

Kevättalven valokylpy

Viikonloppuna pitää vielä hammasharjailla kissoja ja lähettää sienitestit eteenpäin sekä ottaa pumpulipuikkoon Ulpun sylkeä ja lähettää Amerikkaan. Ihan hullulta tuntuvaa hommaa, mutta tälläisellä varmistetaan se, etti Ulpu vahingossakaan kanna meidän tietämättä sellaisia ikäviä asioita kuin esimerkiksi PRA.

Viikko sitten täpläiset aiheuttivat hieman huolta kun ensin alkoi aivastelemaan Ulpu ja pian sen jälkeen Juno. Paavolla ei ollut mitään oireita. Tarkkailin koko aivastelurupeaman (joka kesti useamman päivän) valuuko silmistä tai nokasta mitään ylimääräistä. Ei valunut.  Junolta lähti äänikin, ja silloin totesin että nämä pohjakarvattomat hienostokissat olivat saaneet vetoa 🙂 Joko pesun yhteydessä tai muuten.. Onneksi vaiva meni ohi ja nyt jaksetaan taas leikkiä ja touhuta!

Ulpu tykkää peruuttaa tilanteessa kuin tilanteessa. Ulpu ei ole Helkama.

Juno keskittyy sohvanraapimiseen

Tämä koko pentuhomma on jännittävää eikä vähiten siksi että meillä asuu Juno. Juno ei ole kiltti kissa läheskään aina, ja siksi jännittää miten se suhtautuu tuleviin pentuihin. Toimiiko implantti vielä silloin kun pennut syntyvät? Miten Juno suhtautuu pentuihin? Entä Paavo?

Ilmassa leijuu kauheasti kysymyksiä mutta pakko kai se on katseltava ja ihmeteltävä päivä kerrallaan. Tänään, kun otin kissoista tuoreita kuvia sain Junosta jälleen sellaisen otoksen jossa herra esittelee kollikissan parhaat puolet. Kolli voi olla mahtava ilmestys ja todellinen minikotileijona ❤ Kyllä kolleissa on jotain sellaista karismaa, ettei neitikissat sitä ikinä tule päihittämään.

 

%d bloggaajaa tykkää tästä: