Ulpu <3 ÄIJÄ

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Tässä pieni blogipäivitys vielä Ulpun lemmenseikkailuista, kirjoittajan kiireet vain viivästyttivät sitä liikaa:

Olimme kasvattaja Ullan kanssa ajatelleet että astuttaisimme Ulpun pillereiden lopetuksen jälkeen toisesta juoksusta. Tämä perustui molempian väärään käsitykseen siitä että luulimme kissan aloittavan ensimmäisen juoksun melkoisen pian pillereistä saatavan hormoonin tyrehtymiseen. Eihän se sitten niin mennytkään. Ulpulla alkoi juoksu torstaina 7.2, joten ensimmäiseen juoksuun kerkesi kulua  23 päivää- siten että astutus tapahtuisi 25pvän kohdalla.
Tartuimme tähän, sillä eihän se Ulpu nyt niitä pillereitäkään ihan kauhean kauaa syönyt…noin 2,5kk kaikkiaan.

Ennen kiiman alkua kävimme CatVetissä siitostarkissa, Ulpu käyttäytyi kiltisti ja antoi ottaa verikokeenkin ihan noin vain. Kaikki testit näyttivät negatiivista ja Ulpulle merkattiin veriryhmäksi A. Kaikki hyvin siis!

No nyt kun sitten Ulpulainen aloitti kiimansa torstaina 7.2. alkoi vimmattu viestittely ja asioiden järjestely. Ulpu pitäisi saada treffeille! Sulho olikin ollut jo jonkin aikaa tiedossa ja omaa innostusta oli kovasti vaikeaa peitellä. Ulpu saisi viettää elämänsä ensimmäiset treffit sellaisen hurmurikollin kanssa jonka näkeminen muutamia vuosia sitten sai minulle pakkomielteen omaan hopeakissaan 🙂

Ulpun ensimmäisen pentueen isä tulee olemaan siis ÄIJÄ (SC Rollick Be Quick Or Be Dead, OCI ns 24 )

ÄIJÄ on aika ÄIJÄ.

Sehän ei sitten käynytkään ihan niin kuin yleensä, ÄIJÄ ei voinut tulla meille. Syitä siihen olivat mm. asunnon huoneiden vähyys (2h+k), Juno ja Paavo.. Junon implantin toimimiselle ei enään ole takuita ja olisi kurjaa että vieras kolli tulisi sekoittamaan Junon ja Paavon päät  sekä se, että meillä oli tiedossa että ÄIJÄ merkkaa 🙂

Monen mutkan kautta päädyimme erikoiselta kuulostavaan ratkaisuun, Ulpu ja ÄIJÄ kohtaisivat hotellissa. Ja minä lähtisin sinne ihmisedustajaksi katsomaan että kaikki menee hyvin.

Annoin Ulpulle vielä lauantai aamuna suuren kipon lihaa, sillä osasin varautua siihen ettei ruoka hotellissa maistu.

Hotlalla ensimmäinen kohtaaminen sujui kiinnostuneesti mutta rauhallisesti. Ulpu ei sähissyt eikä murissut komealle ÄIJÄLLE vaan tyytyi lähinnä tamppailmaan petivaatteita tassullaan, Ulpulla on hassu tapa mätkiä kaikkea outoa tassullaan ilman kynsiä. ÄIJÄkin oli Ulpun mielestä melkoisen outo, muttei Ulpu sitä viitsinyt tampata vaan siirtyi ÄIJÄn viereisiin lakanoihin 😉

ÄIJÄ ei päästä Ulpua hetkeksikään silmistään..

Kokenut kolli otti Ulpun temput aivan leikin kannalta ja ÄIJÄ pomppikin illan aikana useamman kerran leikkimielisen dramaattisesti Ulpun tassua karkuun. Tiedättehän ettei kolli tyttö ihan kauhean vakavasti ota jos sellaisia ” hui tuo lelu liikkuu” tyyppisiä loikkia tehdään kiimaisen naaraan  lähettyvillä.

Ensikohtaamisia

Ensimmäinen astuminen tapahtui jotakuinkin tunnin sisällä kissojen kohtaamisesta, ja sitten niitä tulikin tasaiseen tahtiin. Melkein kerran tunnissa ilta kymmeneen saakka. K-18 tason materiaalia kertyi yllin kyllin ja jossain vaiheessa tuntui vaikeammalta saada ”normaaleja” kuvia kun kaiken aikaa Ulpu pyöri lattialla hävyttömästi tai sitten oltiinkin itse hommissa.

Ulpu kosiskeluhommissa. Pian tämän kuvan jälkeen olitiinkin ihan muissa hommissa.

Illalla kissapariskunta uupui ja molemmat kömpivät jalkoihini lepäilemään. En herännyt laisinkaan enään yöllä astumisiin vaikka siihen että ÄIJÄ kävi raksukipolla havahduin. Uskallan väittää ettei astumisia enään yöllä ollut. Ulpu piti majaa koko aamun sängyn alla ja ÄIJÄ sängyn vieressä. Siellä se säksätteli runojansa pikku Ulpulle jonka ilme oli koko aamun lähinnä: ” FTW!??” Aivan kuin kissatyttö ei tajuaisi mitään. Mistään. Hölmistynyt ilme ei siitä juuri vähentynyt että sain houkuteltua Ulpun esille herkkutikuilla.

Ulpu ei tajuu mutta joku toinen tajuu ja vähän päälle..

Pariskunta sunnuntai aamuna

ÄIJÄ haettiin takaisin kotiin ja mekin saimme kyydin omaamme. Kotipuolessa kollit ottivat Ulpun avosylin vastaan ilman minkäänlaisia sähinöitä. Ulpu oli niin väsynyt että unohti vallan juoksunsa ja lepäili iltaan saakka. Kyllä se juoksukin sieltä takaisin tuli, saimme ihailla sitä ihanuutta vielä muutaman päivän ennen kuin lopetti.

Juoksun loppupäässä meinasi loppua myös Ulpun koko ruokahalu, ja se huolestutti minua kovasti. Hotellilta paluun jälkeen ei meinannut mikään muu kuin raksut maistua vaikka juuri ennen treffeille lähtöä lauantaina Ulpu söi possun sydäntä aimo palan. Pientä kikkailua oli tiedossa, ruokien sekoittelua, huijaamista ja puijaamista..ilmankaan en voinut jättää (niin kuin poikien tapauksessa olisin tehnyt) sillä Ulpulla saattaa olla pikkuisia vatsassa.

Vasta nyt hieman yli 2vko astutuksesta voin sanoa että Ulpun ruokahalu on palautunut entiselleensä.

Raskauden merkkejä odotellaan sormet ristissä, mutta vielä ei voi mitään varmaa sanoa. Ainoa asia joka edes ”hieman” lupailee hyviä uutisia odottaville ihmisille on se, että Ulpu on muutaman päivän viihtynyt makuuhuoneessa itsekseen kerällä nukkuen. Tulee kuitenkin vielä illalla leikkimään, mutta on selkeästi normaalia enemmän itsekseen..

Kohta pitää toimia.

Kuukaudet ja päivät vierivät. Tänä aamuna koitti se hetki, jolloin Ulpu ei enään saakkaan pilleriä kahdesti viikossa. Laskimme eilen Ullan kanssa mahdollisimman tarkkaan aikataulua, ettei käy niin että olen keikkareissulla bändin kanssa kun tuore äitikissa tarvitsisi minun tukeani. Nyt aikataulut on synkronisoitu ja odottelemme vain juoksuja…ja niitä seuraavia juoksuja joista sitten pääsee astumaan. Aikatauluja on vaikea tehdä kovin tarkoiksi koska emme tiedä yhtään Ulpun luontaista kiimasykliä. Oma vika, mutta ensimmäiset juoksut sattuivat sellaiseen hetkeen elämää että unensaanti oli tärkeämpää kuin huutavan kissan syklit.

Ulpu ei taida tietää että elämä heittää keväällä häränpyllyä.

Tänään pitää varata aika CatVettiin maanantaiksi jolloin Ulpusta otetaan tarvittavat testit, veriryhmämääritykset ja rokotukset. Joudun samalla pyytämään uutta matoreseptiä kun vanha on jotenkin hukkunut. Matolakkeenä käytämme nykyisin vain kertatablettina annettavaa reseptillistä Milbemaxia, sillä edellisellä kerralla laajakirjoinen Axilur aiheutti kissoissa jotain pahoinvoinnin oireita.

Pentuasian tiimoilta olen joutunut kärsimään myös epävarmasta epätietoisuudesta. Haluan kokea pentujen alkuelämän kokonaisuudessaan ja se oli yksi syy miksi tyttökissaan päädyimme. Silti, nyt kun asiat alkavat konkretisoitumaan minua jännittää ihan kamalasti..välillä jopa pelottaa. Päässä pyörii ajatus siitä että JOS kaikki ei menekkään hyvin, mitä JOS Ulpulle tapahtuukin jotakin?? Pieni tyttökissamme on koko taloutemme ihmeellinen silmäterä jota hemmottelee piloille poikakissat ja me ihmiset.

Järki kertoo toista. Ulpu on terve ja hyvinvoiva naaras joka on ihanteellisessa lisääntymisiässä, ja kuten kaikilla elollisilla olennoilla lisääntyminen on loppupeleissä ainoa tehtävä kullakin lajilla. Miksi siis pelkäisin? Osaavaa apua tulee olemaan varmasti jokapuolella jos siihen olisi tarvetta, silti ajatukset pyörivät välillä erilaisten kauhuskenaarioiden pariin. Huoh.

Kevättalven valokylpy

Viikonloppuna pitää vielä hammasharjailla kissoja ja lähettää sienitestit eteenpäin sekä ottaa pumpulipuikkoon Ulpun sylkeä ja lähettää Amerikkaan. Ihan hullulta tuntuvaa hommaa, mutta tälläisellä varmistetaan se, etti Ulpu vahingossakaan kanna meidän tietämättä sellaisia ikäviä asioita kuin esimerkiksi PRA.

Viikko sitten täpläiset aiheuttivat hieman huolta kun ensin alkoi aivastelemaan Ulpu ja pian sen jälkeen Juno. Paavolla ei ollut mitään oireita. Tarkkailin koko aivastelurupeaman (joka kesti useamman päivän) valuuko silmistä tai nokasta mitään ylimääräistä. Ei valunut.  Junolta lähti äänikin, ja silloin totesin että nämä pohjakarvattomat hienostokissat olivat saaneet vetoa 🙂 Joko pesun yhteydessä tai muuten.. Onneksi vaiva meni ohi ja nyt jaksetaan taas leikkiä ja touhuta!

Ulpu tykkää peruuttaa tilanteessa kuin tilanteessa. Ulpu ei ole Helkama.

Juno keskittyy sohvanraapimiseen

Tämä koko pentuhomma on jännittävää eikä vähiten siksi että meillä asuu Juno. Juno ei ole kiltti kissa läheskään aina, ja siksi jännittää miten se suhtautuu tuleviin pentuihin. Toimiiko implantti vielä silloin kun pennut syntyvät? Miten Juno suhtautuu pentuihin? Entä Paavo?

Ilmassa leijuu kauheasti kysymyksiä mutta pakko kai se on katseltava ja ihmeteltävä päivä kerrallaan. Tänään, kun otin kissoista tuoreita kuvia sain Junosta jälleen sellaisen otoksen jossa herra esittelee kollikissan parhaat puolet. Kolli voi olla mahtava ilmestys ja todellinen minikotileijona ❤ Kyllä kolleissa on jotain sellaista karismaa, ettei neitikissat sitä ikinä tule päihittämään.