Tallinnan näyttelyt 10.-11.11.2012

15 Mar

Tallinnassahan sitä sitten taas oltiin.

Perjantain lähtöä varjosti hieman herra Juniperin edesottamukset jonka seurauksena Ulpun matkustuslaukku tuhoutui käyttökelvottomaksi. Sillävälin kun olin muutaman tunnin itse töissä oli Juno repinyt kissaputkikassin päätyverkon hajalle ja ottanut omatoimisesti itselleen ja muille jakoon kaksi pussia tuoreruokaa. Onneksi Ulla oli luvannut tuoda kätevän incognito-laukun tullessaan.

Olin NIIN vihainen Junolle, että en edes muista milloin olisi eläimen takia niin paljoa kiukuttanut. Täplikkäät katit lähtivät siis samassa boksissa Tallinnaan päin. Matka sujui mukavasti ja olimme muutaman laivatunnin jälkeen maissa. Koska Ullalla oli mukana ihana pikkubambi Tara, oli pakko yöpyä erillisissä huoneissa.

Ulpulla ja Junolla olikin sitten höösäämistä uuden huoneen turvatarkastuksen kanssa. Pienet poliisikissat menivät pitkin huonetta vihikoiran tavoin ja Juno raportoi minulle kaikesta havaitsemastaan.

       

Lauantai aamuna oliki aikainen herätys minulle ja kissoille. Ulpu olikin fiksuna tyttönä tehnyt leirin sängyn alle josta tultiin moikkailemaan vain silloin kun en vaikuttanut ”lähtevältä”…taisi neiti tietää mitä tuleman piti. Juno puolestaan ehostautui kanssani ja otti laiskasti aamuauringot pöytävalon avulla. Komea kissa! Ilmeisesti Juno pyyteli anteeksi kotipäässä tapahtunutta laukkuselkkausta, sillä kissa oli harvinaisen hyvätuulinen ja leppoisa juttukaveri aamusta saakka. Häntä oli onnenhetki-pörhöllä lähes puoleen väliin ja koppaan menokin meinasi tyssätä vain pystysuoraan häntään. Ulpua sain jekuttaa hetken pois sängyn alta.

Ensimmäisenä päivänä Junon tuomarina toimi Luis Coste, joka kyllä piti näkemästään. Arvostelusetelissä mainitaan vähän eri asioita mitä edellisissä on totuttu. Junolla on hieno tikkaus, korvat ovat juuri, eikä melkein 45 asteen kulmassa (ainakin tuomarin mielestä) ja sitten loppu olivatkin sitä perushuttua joka on A.) joka setelissä sama B.) ei saa millään ilveellä tekstistä selvää kuin ex, ex kohdat..Junohan on jo keväästä saakka porskutellut yksin omassa luokassaan kun muita saman ikäisiä, värisiä ja tittelisiä kolleja ei ole sattunut kilpakumppaniksi. Tänäänkin ilman kilpailua EX1 CACS. TP kisan vei komea sininen brittipoika, loppuvalinta käytiin Junon ja tämän ihanan sinisen nallen kesken.

Ulpun tuomarina toimi lauantaina Alexey Shchukin josta jäi mieleen vain se että hänen mielestään Ulpu oli kauhee teini 🙂 ” still a bit teenage looking” eikä ihme kun Ulpu onkin vain vuoden vanha. Tykkäsi kyllä Ulpusta vaikka marinaakin löytyi ja nyt korvatupsutkin huomioitiin. Seteliin on kirjattu muun ohella ” Exl. lynx tips”. Mielenkiintoisin kommentti koskee Ulpun väriä. ” Rusty silver, Needs more contrast with spots”…En väitä tietenkään etteikö Ulpulla hieman rufismia olisi, mutta ei kyllä niin paljoa että tuota rusty silveriksi voisi nimittää millään ilveellä. Ilmeisesti joitakin tuomareita häiritsee hopeaocicateissa tikkaus, joka tavallaan hieman sekoittaa turkin kuviointia verrattuna esimerkiksi britteihin tai muihin täplikkäisiin kissoihin joilla täpläkuvio ei muodostu tikkauksen kautta. Ulpun lauantain tulos kuitenkin hienosti EX1 CAGCIB.
Lauantai oli tunnelmaltaan hieman erikoinen päivä ainakin hallissa olleiden kissojen keskuudessa. 2-4 kissaa pääsi karkuun suurella kohinalla ja ainakin kolme kissaa poksahti niin että yhdessä tapauksessa oli jo tikkaukselle kiire. Yksi kissa menetti malttinsa aivan vieressämme kun Juno oli menossa pöydälle ja näin kuinka kovasti Junoa pelotti. Onneksi se oli kuitenkin ihan nätisti.

Photo: Ulla Haapanen

Sunnantaiaamulla ihmistä väsytti. Väsytti oikein hyvin paljon. Junon pakkomielteiset lauluharjoitukset alkoivat puoli neljältä yöllä ja jatkui koko aamun, siihen saakka että törppäsin kissan boksiin. Näyttelypaikalla päästettiin maukut sturdiin ja käytiin katsomassa missä meidän tuomari on. No eipä ollut. Eipä ainakaan siellä missä luettelon mukaan, vaan ihan jossain muulla. Assarit alkaa sekoilemaan ja me mennään sihteeristöön kysymään että ”missä mennää- mitä tapahtuu” , onko näin tarkoituskin? Näyttelysihteeri tai vastaava ei puhu mitään, emme oikein tiedä ymmärsikö hän. Hän pitelee päätään ja lähtee menemään. Jäimme odottamaan, vaikkemme tienneet odotimmeko häntä kahvitauolta vai lähtikö hän selvittämään asiaa. Hetken päästä hän tuli mukanaan nainen, jonka kera saatiin asia hoidettua.

Kaikille kisaaville Ocicateille oli nyt löytynyt oikea tuomari,  Fabrice Calmes nimeltään. Sunnuntain arvostelusetelistä saa vielä vähemmän selvää kuin lauantain, mutta muistaakseni tuomari tykkäsi ehkä vielä enemmän Junosta kuin lauantain tuomari Coste.  Tämä meinaan tykkäsi jopa Junon yleisistä ”heikkouksista” nimittäin leuasta ja profiilista, eikä nyt missään lukenut mitään ”flat head” kommentteja 🙂 Aikataulun venähtämisen jälkeen (joka tapahtui ennen tuomarin siirtymistä III- kategoriaan) tuomari nappasi fiksusti TP:t  sitä mukaan kun pystyi. Juno oli jälleen tipalla päästä paneeliin ja tuomarin valinnan vaikeutta kuvastanee se että lopullisen ratkaisun hän teki Junon ja toisen kollin välillä silmistä. Tuomari sanoi että Junolla on ihanat silmät mutta NYT ne olivat jotenkin oudot ilmeeltään. Junoa jännitti ja silmät olivat aivan pikimustat ja tätä tuomari tarkoitti, vaikka tiesi varmasti ihan hyvin mistä se johtui. No hopea ei ole häpeä vai miten se nyt oli?

Kun Ulpun vuoro oli tuloillaan, huomasimme että Ulpun arvosteluseteliä ei ollut tuomarilla, siis sitä mihin kaikki ne jutut kirjoitetaan käsittämättömällä käsialalla. Säätöä. Ulpu pääsi vihdoin pöydälle.

Jotain oli tapahtunut yöllä. Ulpu ei ollut enään teini. Ulpu ei ollut enään ”rusty silver”.

Turkin kohdalla sanotaan jotain tälläistä: ” ex lenght, ex. contrast, ex. spots, ex. silver” (!!!) ja ex jotain mistä ei saa mitään selvää. Yleisvaikutelmassa lukee Sweet + Promising ja näillä kommenteilla päästiin kanssa tuomarinparhaan valintaan. Ulpun silmät ja naama olivat tehneet tuomariin vaikutuksen. Hän puhui niistä paljon TP ringissä. Muut karsiutuivat pikkuhiljaa ja jäljelle jäivät vain Ulpu ja joku toinen kissa. Minua jännitti.

Tuomari yritti kaikkensa jotta saisi houkuteltua Ulpun viiksityynyt ”tanaan” mutta Ulpua kiinnosti aivan muut jutut. Tuomari kertoi että hän tykkää Ulpusta, siksi että Ulpulla on aivan mainio ”Oci expression” silloin kun sen näyttää. ” Well I don’t know..it’s on and off, I want see that once again..”- tuomari juttelee yleisölle.  Tuomari oli jo kääntymässä toisen naaraan paremmuteen kun Ulpu yhtäkkiä tajusi mitä piti tehdä. Pienet viiksityynyt ja viikset pölähtivät esiin jonkin huippumielenkiintoisen asian vuoksi- tuomarin huiska siihen ei kuitenkaan riittänyt. Ulpu pääsi paneeliin. Olimme kovin iloisia vaikkei paneelissa sitten tullut äänen ääntä. Oli se silti hienoa 🙂

Hyvää harjoittelua sanon minä. Meidän molemmat kissat ovat syksyn ”näyttelyrundin” aikana oppineet olemaan/sietämään näyttelyelämää. Oma villi veikkaukseni on myös se että Juno tykkää olla autossa tarkkailemassa liikennettä. Ulpullakin oli Ruotsissa vielä miljoona+1 jalkaa mutta nyt venytykset onnistuivat jo kuin vanhalta tekijältä.

Juno lähteekin seuraavaksi yksin Ullan kanssa TUROKin näyttelyihin. Saa nähdä miten käy.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: