Paska Juno ja sian kylkiluut

31 Lok

Ulpun kiima kesti kaikkiaan kuusi pitkää päivää. Vihdoin ja viimein mourut vaimenivat ja elämä palasi tuttuihin arkirutiineihin. Nyt olemme saaneet takaisin säpisevän pikkutyttömme joka on viime aikoina kunnostautunut tutkimusmatkailijan roolissa. Ulpulla on aloitettu pillerit, joita neiti syö 1/2 tablettia kaksi kertaa viikossa. Annoksen jakaminen ehkäisee kuulemma pillereistä läpijuoksua joten sitten näin. Pillereitä syödään alustavasti ainakin vuoden loppuun saakka.

 

Kollit ja talon ihmisväki olivat huomattavan helpottuneita ja varsinkin Juno oli silmin nähden tyytyväinen siitä, että nyt olisi taas hänen vuoronsa show-rintamalla. Juno olikin ollut yllättävän kiltti Ulpun juoksun aikana mutta heti sen loputtua herra on pitänyt visusti kiinni siitä että hänen perässään menee koko talous silloin kun HÄN haluaa. Ihan paska kissa, anteeksi vaan 🙂 Keittiössä huutelua, kaappeihin kiipeämistä, Paavon kiusaamista, narujen syömistä ja mikä parasta..lattialle paskomista! Helvetti sentään, että ottaa päähän.

Yleensähän lattialle tarpeensa tekevällä kissalla on siihen syynsä (terveydellinen, hiekka ei sovi tai laatikko on likainen..) mutta Junon kohdalla siitä ei tunnu olevan kyse. Kyse on mielenilmauksesta ja tässä pari esimerkkiä siitä:

  • Herätyskello soi ja makkarin ovi on kiinni. Torkutan, vaikka Juno huutaa oven takana aamiaista. Torkun 10min jonka jälkeen havahdun siihen että oven takana joku kuopii ja ylläri, siellä on pökäleitä.
  • Juno on menossa tarpeilleen. Menee ensin maton alle ja sen huomattuani sanon aivan normaalin ääneen: ” Juno mene laatikkoon”, ja kissa menee sinne. Tässä kohdin piti jälleen saada ihmisen huomio itseensä.
  • Menen makkariin lukemaan kirjaa ja laitan oven kiinni. Sillä siunaamalla Juno tekee kikkareet eteiseen.
  • Juno tekee pahojaan tai kiusaa talon muita kissoja. Junoa komennetaan, ihmisillä menee käpy ja käyvät parvekkeella savuamassa. Juno huutaa oven takana ja menee eteiseen tuottamaan pökäleitä.

Miltä kuulostaa?? Hiekkalaatikkoja on kaksi (aina ollutkin ja ei tunnu olevan ongelma), ne siivotaan 2 kertaa päivässä sekä ”hajuhaittojen yllättäessä”, kaikki pissat menevät oikeaan osoitteeseen sekä myös pökäleet jos ihmisiä ei satu olemaan ihailemassa/komentelemassa. Toisinsanoen Juno tekee tarpeensa sinne minne kuuluukin ellei kukaan ole tuloksia kauhistelemassa. Ihan sairasta! 🙂

Aurinkokuningas tyytyväisenä valtaistuimellaan

Sitten muihin juttuihin..

Sain kaverilta kolme sian kylkiluuta vähän niikuin testiksi. Ne myydään usein muutaman kilon paketeissa joten sellaisenaan jää varmaan jatkossa hankkimatta. Kylkiluut olivat niin iso hitti kissojen kesken että minä ihan yllätyin! Tuntui riittävän ihan iltaruuaksi..

Kaikki juoksivat luut suussa omiin mutustelupaikkoihinsa, pitivät karvat pystyssä, ja muristelivat koko ruokailun ajan kuin varoittaakseen muita ennakoivasti. 15cm luinen lihapala kutistui (kerrankin hitaan ruokailun jälkeen..) 5cm luun tyngäksi. Kotikissat muuttuivat hetkessä savannien saalistajiksi ja aiheuttivat minulle siten suuria onnenhetkiä.

  Paavo ja Ulpu ovat lähentyneet Ulpun juoksun jälkeen. Aivan kuin Paavo vihdoin kelpuuttaisi pienen tyttöpennun aikuisten seuraan. Paavo on nimittäin järjestelmällisesti suhistellut pienen täpläkissan matkoihinsa jos Ulpu on edes vihjannut että Paavon kainaloon saattaisi tehdä mieli. Junollahan on sinne ollut koko ajan all exclusive- oikeudet ja Ulpu on usein joutunut nukkumaan yksin.

Paavo ja Ulpu päivälevolla

Ihana kasa!!

Tokihan tärkeinta useamman kissan talouksissa on se ettei kukaan katti stressaannu kissakemioista tai niiden puutteesta. On toki ymmärrettävää ettei kaikki kissat tykkää toisistaan, aivan kuten meillä ihmisilläkin on eroja toimeentulemisen kanssa eri henkilöiden välillä. Tästä syystä revin aina mielettömiä onnen hetkiä kun näen meidän lauman kasassa, yhtenä saumattomana riiviötiiminä. Tälläisten hetkien näkeminen saa minut ajattelemaan että meillä asuu maailman parhaat kissat, kunnes huomaan taas juoksevani Junon perässä sammuttelemassa tulipaloja ja siivomassa kikkareita..

Seuraava päivtys liittyneekin sitten taas näytelmiin. Tulevana viikonlopppuna meidät (= minut, Junon ja Ulpun) voi bongata molempina päivinä Ery-Sydin drive in näyttelystä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: