Piraatit 12vkoa.

Voi elläimen käsi! Aika on hurahdellut sellaisella volyymillä että heikompia hirvittää.

Pennut täyttivät keskiviikkona 10.7 12-viikkoa ja meininki alkaa olemaan sen mukaista.

Pennut 12 viikkoa

Pennut ovat kasvaneet hyvää vauhtia ja paljon on tapahtunut viimeisen postauksen jälkeen. Viimeisimpänä kuulumisena kahden edellisen viikon tulee-menee-tulee vatsatautiepidemia. Aloittaamme pentukuulumiset siis siitä.

Viime viikon maananantaina 1.7 oli pennuille varattu aika ensimmäiselle rokotukselle. Samana aamuna Guben vatsa oli ollut hieman löysällä mutta koska oli muuten pirtänä niin menimme reippaasti rokotuksille. Rokotusreissu veti pennut veteläksi ja loppuillan nukkuivatkin maukkaasti..riemu alkoi seuraavana yönä. Gubbe ja Puusti olivat oksentaneet ja kakkineet reippaasti ympäri makuuhuonetta. Ei muuta kuin Aptuksen Attapektiinit kaapista ja truutalla suuhun. Aamupäivällä aloitti sitten Helmi. Attapektiinia annosteltiin ja saman valmistajan Tehobaktia lisäiltiin ruokaan..kuppeihin keitettyä seitiä, kanaa ja kananmunaa. Kaikkea todella helposti sulavaa ja vatsaystävällistä. Oireet tulivat ja menivät, aina kun ajatteli sen olevan ohi niin jollain pennuista alkoi oireet uudelleen. Sitten pöpö tarttui Junoon  ja vihdoin toissapäivänä Ulpuunkin. Ainoa jolla ei ole ollut laisinkaan oireita on meidän Paavo. Ulpun oireilun jälkeen meni hermo, reissu apteekkiin hakemaan tehoa toipumiseen. Promax – tahna on tehokasta. Nyt hain vielä toisenkin satsin ja tungen sen joka-ikisen maukun (paitsi super vastustuskyky Paavon) kitusiin niin kauan että homma on vihdoin ohi! Nyt ei jaksa enään siivota oksennuksia matoilta kun sain ne juuri pestyä 🙂

Juno hoitaa vatsatautisia veljeksiä

Myös uudet kodit alkavat olemaan hanskassa. Helmi ja Puusti pääsevät mukavan ihmisen luokse yhdessä asumaan ja Gubbe..no Gubelle kyllä ottajia olisi olemassa, katsotaan kenelle arpa käy! Tiedän ainakin että Ullan tekisi mieli kovasti kyseistä täpläpoikaa..

Luonteeltaan pennut ovat kasvaneet toisistaan pikkuhiljaa erilleen ja yksilökohtaiset erot ovat tulleet esille.

Helmi: Pentueen esikoinen joka on rohkea elämää kohtaan. Pölynimuri tai uudet paikat ei pelota laisinkaan ja Helmi tarkkaileekin usein siivous tms toimenpiteitä niin vieressä kuin voi. Helmi on kovin kiipeilemään näistä kolmesta..pentua on nosteltu jo nyt pois tiskipöydältä ja parvekkeen oven päältä (jonne meni kiipeilypuun kautta). Helmi pitää hiuksista sekä tarkkailusta (lue: tuijottaa kuumottavasti vieressä monta minuuttia pää kallellaan) ja on myös porukan kiinostunein tietotekniikasta. Äidiltä on hienosti peritty kaiken oudon mätkiminen tassulla sekä sisukas asenne. Heikointa osaaminen ainakin vielä on Helmipennun sylissä oleminen (tai sitten neiti on perinyt käytöstavat emoltaan..). Tekemistä on ihan liika ja aikaa liian vähän sylissä olemiseen, taitaa neiti tuumata! Kehräysääni Helmillä on ihan pikkuinen, sellainen että jos ei ole aivan hipi hiljaa voi kehräyksen todeta vain kylkien tärinästä ja etutassujen pienestä liikkeestä.  Helmi tykkää valtavasti mennä tuuletusikkunan ”sisään”(ikkunat on verkotettuja) ja istua siellä omalla henk.koht parvekkeellaan kuuntelemassa lintujen laulua.

Helmi 12vko

Gubbe: tuntuu tällä hetkellä olevan porukan rauhallisin, siis silloin kun ei riehuta. Guben lempipuuhaa on kiivetä ylälaudalle ja lyödä siellä siten maaten että kaikki raajat roikkuvat vaarallisen näköisesti laudan yli – jos laudalle ei pääse kelpaa herralle myös pyykkiteline jonka päälle on helppo ripustautua makuulle. Gubbe tuntuu olevan hieman sellainen joko-tai pentu, usein saattaa olla niin että ensin ei meinaa ihminen kiinnostaa yhtään ja sitten kun makaat sohvalla niin Gubbe tulee maailman päättäväisin ilme naamalla suoraan naamaasi kohden sitä nuuskuttelemaan. Toinen lempipaikka on varastettu talon isännältä Junolta, sillä Gubbe tykkää oikein kovasti nukkua Junon OMASSA pussukassa. Eikä Juno pentua tohdi siitä poiskaan häätää..Pikkuinen Gubbe on saattanut periä isänsä äänialat sillä välillä näyttää siltä että suu aukeaa eikä juuri mitään kuulu, välillä sellainen ”gäh”. Tästä poikkeuksena kuitenkin kissojen ruokintahetki. Silloin löytyy Gubeltakin ääntä! Pentukolmikosta osoittanut eniten kiinnostusta johtoihin ja naruihin…ainiin! Gubbe rakastaa myös vessapaperipakkauksia!

Gubbe ylälaudalla..

ja ylälaudalla taas..

Puusti: on yhtään sen enempää kaunistelematta joukon pelle. Tyhmä kuin kumisaapas ja niin hyväntuulinen! ❤ Sen lisäksi ihan kauhean iso. Vaikka Puustikin pääsee ylälaudalle ja ihan joka paikkaan mihin muutkin ei kiipeily varmaan koosta  johtuen ole aivan niin pop kuin muilla. Usein Puusti leikkii mieluiten lattiatasolla löytyvillä leluilla ja sanomalehdillä joista se tykkää kovasti. Sikäli harmi että Puusti on ”värivirheellinen” sillä isosta pennusta olisi aikanaan kasvanut iso näyttelykissa. Puusti menee ihan veltoksi kun sen nostaa syliin ja venäyttää siihen oikeaan asentoon. Siskonpoika (5v) kävi yhden päivän verran kylässä ja vaikka poika vähän rajusti pentuja nostelikin niin Puustia sai nostella yhä uudestaan ja uudestaan. Puusti rakastaa ihmisiä! Kehräysääni on niin kova että koko kissa pomppii melkein paikallaan eikä volyymissä säästellä..ikinä, eikä missään tilanteessa. Puusti haluaa huomiota komentamalla, istuu jaloissa ja kiljuu silmiin katsoen, kiehnää lähellä ja jos ei silloin heti rapsuta niin rupeaa näykkimään. Näykkiminen on muutenkin jostain syystä Puustille tärkeä harrastus, tapaa koitetaan karsia pois mutta Puustille se tuntuu olevan vain ihanaa leikkiä. Rakastaa suurisydäminen kollipentu toki muutakin, nimittäin RUOKAA. Puusti söisi aina vain, mitä vain, milloin vain. Jos ruokakupilla on lihaa tai jotain muuta erityisen hyvää (kaikki on hyvää) niin murina ja leuat käynnistyvät jo kupille mentäessä. Liha on aivan erityisen ihanaa puustin mielestä ja esimerkiksi hiirenpinkit saavat pennun aivan sekaisin! Luulen kyllä että Puustin uudessa kodissa kannattaa alusta saakka kiinnittää huomiota pojan syömisiin, ehkä raksubaarin ylläpito ei ole se kätevin ratkaisu (paitsi tietty Puustin mielestä). Muuten on käsissä kohta varsinainen korvapuustitaikina joka vain jatkaa turpoamistaan!

Iso ja kaunis Puusti

Puusti lepuuttaa

Sitten vielä ”pakko” video herra Puustista joka viehätyi kovasti kippoon jolla olen niitä viimeaikoina punninnut.

Muuten meillä menee ihan kuin ennenkin. Juno hoitaa pentuja melkein enemmän kuin Ulpu (jolta on maito ja läskivarannot jo loppuneet) ja Paavolla palaa välillä hermot kokoaikaiseen säpinään. Kyllä Paavokin pennuista tykkää, mutta kun häiritsevät aina herran päivänokosia.

Juno hoitaa Gubbea

Sinne meni Paavon päikkärit..

Kissalogiaa.

Sanat ”lajityypillinen”, ”laadukas”, ”luovutusikä” ja ”aktivointi” ovat sellaisia sanoja laadukkaan ruuan lisäksi joka tuntuu internetissä aina aiheuttavan kiivasta keskustelua siitä, missä ja milloin mennään yli hilseen. Puhumme nimittäin lemmikeistä ja tarkemmin vielä: Kissasta.

Löysin uuden blogin jota pitää todellakin alkaa lueskelemaan –> Linkki

Blogissa pohditaan eläinten (muidenkin kuin kissojen) koulutusta, käytöstä ja niitä luontaisia tarpeita joita ihmiset usein tulkitsevat väärin.

”Tuo kissa on ärsyttävä-!!” vaan aina se ei mene niin. Tässä asiassa myös minä joudun ottamaan hatun kouraan ja vaihtamaan näkövinkkeliä.

Tunnustan että olen etsinyt kissakirjoja, oikeastaan kissan käytös kiinnostaa. Suomalaiset teokset ovat lähes aina tasoa ”pentu tarvitsee uuteen kotiin tullessaan oman ruokakupin ja hiekka astian..”. Tuollainen ei palvele minun tarpeitani tai mielenkiintoani laisinkaan. Kaikki vähänkään kiinnostavat kirjat kissoista ovat ruotsiksi, englanniksi tai saksaksi.

Näin ennen joulua Akateemisessa kirjakaupassa ison kirjan jossa oli kuvien kera selitetty kissan sairauksia, oireita, käsiteltiin odotusaikaa ja synnytystä. Se kiinnosti, mutta oli ruotsiksi ja jäi hyllyyn. Minkä ihmeen takia tuntuu että jokaiseen kissakirjaan pitää tunkea sivutolkulla rotukuvauksia, pentu tulee taloon lukuja höystettynä kissa aiheisilla ällösöpöillä sloganeilla ja heitoilla kuten:  ”Mikään ei ole niin kauhistuttavaa kuin loukkaantunut kissa.”

Minua kiinnostaa sellaiset asiat (sairauksien lisäksi) kuten; miten kissa näkee maailman ja miksi se toimii joskus hassusti. Meitä ihmisiä saattaa naurattaa kissan temput vaikka samalla näemme että se hassunhauska pikkukissa onkin itse hyvin tosissaan puuhansa kanssa. Tänään tulin miettineeksi että kun me yritämme oppia ymmärtämään kissaa, voiko kissa oppia ymmärtämään meidän elekieltä ja jos voi niin kuinka paljon?? Koira ymmärtää tutkitusti paljonkin. Paavo saalistaa kärpästä ja minä saatan nauraa, mutta olisiko minusta kivaa että joku tulisi irvailemaan kun olen hukannut purkinavaajan ja yritän avata hernekeittopurkkia??

Kissan tohina on meistä se on hassua..ymmärtääkö kissa että nauramme sille että hän on tosissaan?? Näkeekö kissa värejä? Miksi kissat munii (kaikki kissanomistajat tietävät sen muna-pönötyksen)? Miksi kissat nisoilevat tai ahmivat? Miksi kissa osoittaa mieltään, vai voiko se osoittaa?

Minulle on lapsesta saakka opetettu että eläimelle (silloin koira) ei saa koskaan nauraa jos tilanne on uusi, outo tai muuten vain nolo. Eikö varmasti voisi ajatella että sama pätee kissoihin? Itse uskon että pätee, mutta siihen olisi kiva saada kirjatietoa päälle. Kissa voi olla -ja onkin! ajatusmaailmaltaan hyvin erillainen kuin koira.

Tästä aiheesta tulee varmaan kirjoiteltua myöhemminkin.

Loppuun vielä parit amerikan kieliset linkit, joita ihme kyllä jaksaa lueskella 🙂

FabCats

The Indoor Pet Initiative

…Ja tämä kaikki tuli vain mieleen kun pesin tänään Junon (ja vähän Ulpua). Olen ehjä ja kokemusta rikkaampi. Se meni 10000000x paremmin kuin uskalsin toivoa.