Kissaperhe

27 Lok

Pennut täyttävät tämän viikon lopussa kaksi viikkoa. Siihen nähden muutama pentu kasvaa nelikosta huimaavaa vauhtia. Jos muistatte edellisen pentueen lempeän jättiläisen Puustin, voin vertailuksi kertoa että toinen hopeatytöistä Tyyne sekä ainoa poika Roco ovat menneet jo huimasti Puustin painojen ohi.. Nyt kun pennut ovat 11päiväisiä ne ovat kirineet Puustin ohi jo hieman yli 10grammaa. Roco ja Tyyne ovat molemmat jo hieman yli 290grammaisia! Seuraamme mielenkiinnolla jatkuuko kasvu samaa tahtia ja missä vaiheess Roco kirii Tyyneen poikamaisen välimatkan..

Pakkaukset söpöilemässä

Pennut osaavat jo monia asioita. Uusimpia tempuja ovat hapuileva istuminen, kaverin pureminen hampaattomalla suulla sekä pienimuotoinen kömpelö paini mamman ja muiden sisarusten kanssa. Aika kuluu kuitenkin pääasiassa vielä nukkuen ja maitobaarissa.

Ulpu viettää aikaansa tiukasti pesäkopassa, ehkä vielä tiukemmin kuin edellisten pentujen kanssa. Tähän saattaa olla niinkin yksinkertainen syy kuin imetys. Muutaman päivän aikana minulle on alkanut valkeamaan, että maitobaarin täyskattaukseen mahtuu keskimäärin vain kolme pentua kerrallaan. Tämä näkyy painoissa siten, että välillä aamu ja iltapunnitusten lukemat näyttävät jonkin (toistaiseksi aina eri pennun) kohdalla samaa. Mutta seuraavalla nosto onkin jo lähemmäs 20grammaa. Ainoa joka tuntuu tissinsä aina ottavan on Tyyne. Massasta on tässä asiassa hyötyä.

Väriero. Tummempi on Iipi ja tuo herkullinen kinuski on tietenkin Roco

Jostain syystä Ulpu on myös viimepäivien aikana kunnostautunut yksittäisen pennun pesästä pois repimisellä. Ensin luulin kyseessä olevan jonkinlaisen muuttoyrityksen kun löysin makkarin lattialta kiljuvan rääpäleen. Tästä ei kuitenkaan kai ole kyse, koska homma jää aina siihen. Ulpu tulee sitten kertomaan että ”Tee jotain, se huutaa!” En ole vielä oikein ratkaissut mistä tämä käytös johtuu. Voisin kuvitella että jos pentu olisi sairas, haisisi oudolle tms. kissaemo voisi näin toimia, mutta kaikki ovat terhakoita ja hyvin kehittyviä. Pesästä poistettu pentu ei sitäpaitsi ole edes sama vaan sekin vaihtuu. Onneksi tätä ei tapahdu mitenkään usein ja toistaiseksi aina vain kotona ollessani.

Juno on osallistunut mallikkaasti välillä pentujen hoitoon, ja viettääkin pesässä välillä pitkiä aikoja yhdessä Ulpun kanssa. Valvomatta en kuitenkaan Junoa uskalla huoneeseen jättää. Eristän pojat makkarista pois aina kun en ole kotona , ihan vain varmuuden vuoksi.

Kissaperheen arkea. Vasemmalta lähtien: Tyyne, Juno,Iipi Ulpu, Roco ja Naga

Tällä viikolla keskityn uusien silmäparien bongaukseen. Nyt molemmat silmät ovat auki jo Tyynellä ja Iipillä, Naga on saanut yhden silmän auki ja pentueen kuopuksen Rocon silmät alkavat myös raottumaan.

Iipi taisi nähdä isänsä ensimmäistä kertaa. Huojuva pää tarkasteli isoa kissaa pitkään ja sitten se kaatui.

Rakkauspakkauksia ja enneunia

19 Lok

Tästä se taas alkaa. Seuraavat kolmekuukautta ainakin meneekin visusti kissalasten ehdoilla.

Ulpun ja Junon pennut syntyivät päivän myöhässä, mutta terveinä terhakoina ja kaikinpuolin upeina. Tietenkin, onhan pennuilla (tietenkin ihan puolueettomasti) maailman parhaat kissavanhemmat.

Kasvattaja Ulla oli onneksi apuna synnytyksessä, ei tuollaista uskalla yksin hoitaa. Koska jouduimme odottelemaan synnytyksen alkua väsäsimme aikamme kuluksi torstaina tänne kotiin valokuvastudion. Saimmekin ikuistettua muutamia hienoja otoksia, joista tässä muutama.

Kuva: Ulla Haapanen

Kuva: Ulla Haapanen

Kuva: Ulla Haapanen

Kuva: Ulla Haapanen

Kuva: Ulla Haapanen

Kuva: Ulla Haapanen

Kuva: Ulla Haapanen

Kuva: Ulla Haapanen

Tähän väliin on pakko kertoa, että mä näin enneunen! Taisin joskus lokakuun alkupuolella nähdä unta josta kerroin kasvattajallekkin naamakirjassa. Unessa Ulpu synnytti ensimmäiseksi kromosomipennun. Pentu oli järkälemäisen suuri, suklaahopea ja tyttö!! Tämä toteutui ainakin osittain, koosta on vielä vaikea mennä sanomaan..
Uni toki jatkui siten että pentu kasvoi muutamassa viikossa aivan Junon näköiseksi ja kokoiseksi ja annoin kissalle nimeksi Tyyne. Veskun esittämän Tyyne Lipastin mukaan. No, sen nimistä ”työnimityynestä” ei kuitenkaan tule, mutta oli pakko kertoa tämä sattuma.

Pian kuvauksien jälkeen Ulpu alkoi huomauttelemaan meitä pian alkavasta synnytyksestä. Ulpun masua piti hieroa ja muutenkin antaa erityistä huomiota. Synnytyksen ”käynnisteleminen” on varmasti ihmisten kannalta eniten kärsivällisyyttä vaativa vaihe. Ainakin Ulpun tapauksessa se kesti jälleen useita tunteja. Välillä piti käydä leikkimässä Kaisa Liskiä ja hoitaa asuntonäyttöjä, välillä kehräiltiin ja välillä oltiin kuin mitään ei tulisi edes tapahtumaan.

Ulpu alkoi ponnistelemaan illalla ihan tosissaan joskus yhdeksän pintaan ja silloin ei jäänyt enää yhtään epävarmaksi mitä tuleman pitää.

Tällä kertaa synnytys ei ollut niin katastrofaalisen hullu kuin viimeksi (linkki edelliseen), mutta Junon piti joka tapauksessa olla samassa huoneessa. Kolli sutattiin Nutriplussaan mitä se sitten pesikin hämmentyneenä itsestään tunti tolkulla.

Hieman yli kymmenen syntyi suuri suklaahopea tyttöpentu (syntymäpaino 114g) Ulpu meni tiloihin ja koitti nuolla ja purra tulokasta samaan aikaan kun aloitteli jo toisen pykäämistä maailmaan.

Noin puolen tunnin päästä syntyi jälleen tyttöpentu. Tämä olikin ruskeatäplikäs ja pentueen ”pienin” (syntymäpaino 97g).

Kolmas tulikin sitten ihan liukuhihnalta, vain kymmenisen minuuttia toisen pennun jälkeen. Kolmas pentukin oli tyttö ja hirmuisen reipas loikkia heti syntymästään lähtien (syntymäpaino 105g).

Kolme pentua pakerrettuaan Ulpu hieman lepäili ja pesi pientä pesuettaan. Neljäs oli kuitenkin vielä tulossa ja syntyikin puolentunnin huilin jälkeen. Tämäkin tulokas oli suuri (syntymäpaino 114g) ja osoittautui juuri syntyneen pentueen ainoaksi pojaksi. Kaunis ja erikoinen ruskeatäpläinen poika.

Tässä kuvia porukasta kolmenpäivän ikäisenä:

Ulpu ja pikkumöllit

Pentu nro1. Pikku jättiläinen joka päättää yksinoikeudella mistä maitonsa nauttii.

 

Pentu nro 2. Vikkelän tuntuinen kaveri joka möyrii hämmentävällä nopeudella minne naama näyttää. Myös toistaiseksi pentueen vähiten piippava kaveri.

Pentu nro 3. Suklaahopea rinsessa jonka erityistuntomerkkinä jatkuvasti tanassa oleva häntä.

Pentu nro 4. The Boy. Lämpimämpi ruskeista, mammanpoika piippari jolla hieno ja erikoinen häntä. Siinä ei ole raitoja vaan täpliä!

Kakki voivat oikein hyvin ja Ulpu nauttii silminnähden roolistaan, ainakin toistaiseksi. Myös Juno on käynyt tervehtimässä jälkikasvuaan ja pesemässä vastuuntuntoisesti kakaroidensa pyllyjä.

Aiheena hiekka.

21 Syy

Aihe tuli siitä mieleen, että tässä aamiaista syldessäni nenään haisee rehellinen kissankusi. Sellainen kunnon kissanlaatikko muhna. Hyi että.

On kissanhiekan ansiota jos ja kun kotona ei haise kissanpissa. Kissanhiekka saa niskoilleen vielä erityisiä paineita erilaisissa olosuhteissa, useamman kissan takia tai sitten vaikka vain yhden kollin kanssa.

Itse en pidä yhtään siitä että kotonani haisee kissa tai pissa. Vaikkakin tässä kohtaa puhutaan usein samoista asioista, siitä että laatikko tai laatikot haisee.

Olen näiden kolmen sankarin kanssa kerran joutunut käyttämään jotain marketin bentoniittihiekkapussia, oli hätätilanne – EI KIITOS IKINÄ ENÄÄ KOSKAAN.

Ennen kuin aloitan kissanhiekkojen syvällisemmän ruotimisen, kerron hieman omista periaatteistani.

Lähtökohtaisesti kaikkien kissanhiekkojen kanssa suosin sitä, että ne voi kompostoida. Ajatus kolmen kissan kanssa sekajätteen määrästä tuntuu hurjalta jos käytössä olisi jokin ei-kompostoitava hiekka. Jätteet hävitän tällä hetkellä siis siten, että kikkareet heittelen vessanpönttöön ja paakut kerään paperipussiin ja vien biojätteisiin. Ainakin täällä Helsingissä tämä on aivan sallittua ja suositeltavaakin toimintaa(HSY-Biojäte).

Hiekat vaihdan ”tarvittaessa”. Käytössä kolmelle kissalle on kolme hiekkistä, joissa yhdessä Vapon puupellettejä ja kahdessa hiekkaa. Vapon pelleteissä on vain se haitta, että kaikki kissat niitä eivät hyväksy. Meilläkin vain pojat käyvät siellä pissalla, mutta hyvä niin.

16kiloa noin 5€. Sitoo hajut eikä kulkeudu.

Olen sen verran pihi, etten useinkaan vaihda molempien hiekkisten hiekkoja saman aikaisesti vaan sitten kun toinen alkaa haiskahtaa tai hiekat alkavat vähetä, kaadan siivilöidyn jämähiekan toiseen, pesen astian ja laitan sinne pussista uudet hiekat.

Tietenkin silloin kun kissat madotetaan vaihtuu kaikki hiekat kerralla!

Muutoin putsaan laatikot 1-2 kertaa päivässä, ja kikkareet toki sitä mukaan kun nenä kertoo siellä jotain olevan.

No, joka tapauksessa tällä systeemillä olen mennyt jo useamman vuoden eikä omaan  tai vieraideni nenään useinkaan ole kissinpissi tunkeutunut. Paitsi nyt.

Muuten olenkin käyttänyt suurimmaksi osaksi sellaisia ekologisia paakkuuntuvia merkkejä. Silloin kun Juno tuli pentuna, suositeltiinin kasvattajan toimesta esimerkiksi Cat´s Best Öko Plussaa.

Kustannustehokas hiekka, halvimmillaan isoissa pusseissa Zooplussalla.

Ökossa on hyviä ja hieman huonompia puolia.

Ökö paakkuuntuu mielestäni hyvin, on tosi halpaa ja kissat tuntuvat tykkäävän siitä. Huono puoli on vaaleapohjaisen ”pellettipuruhiekan” kulkeutuminen sekä  aika kova pölyäminen. Hajua, jopa kollin hajua se kestää kohtalaisen hyvin, tosin muutaman viikon jälkeen alkaa hieman tuoksu muuttumaan tunkkaiseksi.

Seuraava hiekka jota käytin pitkään olikin Purr&Simplen pähkinäpohjainen paakkuuntuva hiekka.

Ilmeisesti markkinat eivät suosineet suomessa.

Ilmeisesti markkinat eivät suosineet suomessa.

Purr&Simple tuoksui ihanasti pähkinältä! Hienompijakoista kuin Öko ja siksi omasta mielestäni kulkeutui vähän vähemmän tassujen mukana. Kissatkin tuntui tykkäävän. Laatikoiden lähistöltä löytyi tosin aina murusia kun kissat laatikolta tullessaan ravistelivat tassunsa. Tätä tuskin voi välttää millään hiekalla. Purr&Simple oli hieman tyyriimpää, mutta sen antoi anteeksi kun hiekka oli muuten niin hyvää.

Paakut olivat useimmiten tiukkoja ja hajut pysyivät melko pitkään aisoissa. Oikeastaan tämän merkin ainoat miinukset kerääntyivät pienen valmistajan heikkouksista. Hiekan epätasalaatuisuus, ainakin omat hiekkapussini olivat priimaa tai sitten ihan jotain muuta. Välillä hiekan koostumus oli isompirakeista, välillä paakut hajoilivat välillä ei. Pyrin aina ostamaan niitä suurempia pusseja ja ongelmaa oli niissä keskimäärin joka kolmannessa. Sitten oli ihan sellainen käytännön ongelma. Hiekkamerkin pusseissa ei ollut hantaakia. Niitä ei ollu kiva kantaa. Merkki vetäytyikin sitten jotenkin yllättäen pois koko Suomesta. Eläinkaupoista sanottiin että ei tuu, tuonti on lopettu, tässä on vikat..voihan pipari!

Mitäs sitten nyt?

Palasin Ökoon hetkeksi ja uutta pussia tilatessani huomasin että Applaws (Nature´s Calling) on tuonut markkinoille samantyyppisen pähkinäpohjaisen hiekan. Ei muutakuin tilaus vetämään. Ensin testiin pääsi pikku pussi johon olin tyytyväinen. Seuraavalla kerralla tilasin säästöpakkauksen 2x6kg. Nyt kun viimeinen pussi on puolessa välissä on käsillä tämä aamu ja kissan pissan kirvoittama halu kertoa että: Ei toimi!

Mun sänkyyn tulee hiekkaa ja täällä haisee!

Uutena hiekkana tuoksuu ihan yhtä hyvälle kuin Purr&Simplekin, mutta jo viikon jälkeen alkaa laatikkosta pölähtelemään sellainen tunkkainen hieman ammoniakkinen haju. Paakut hajoavat jos ne ovat yhtään kosteita ja laatikon ympäristön lisäksi hiekka leviää jostain syystä meikäläisen sänkyyn, ja oikeastaan jokapuolelle muuallekkin. Olen päätellyt, että paakkujen hajoaminen on syynä siihen että hiekka menettää raikkautensa niin nopeaan. Pissaiset murut sotkevat hiekan nopeasti, tahmaavat tassuihin ja kulkeutuvat. Olen tyytymätön ja joudun olemaan pissadunkkiksessa.

..Jostain syystä olen kyvytön toimimaan. Lillun tässä valittamassa niin kauan kun nuo hiekat loppuvat. Marisen ja juon kahvia pahassa hajussa. Muutaman päivän aikana olen pohtinut että palaan tuttuun ja pölyävän turvalliseen Öko Plussaan kunnes tapahtui kummia.

Kävin hakemassa Kannelmäen Minieläimestä uuden pussin Naturean raksuja sekä lihaa ja kiva myyjä torppasi mulle kaksi pussia hiekkaa mukaan. Ilmaiseksi. Kyseessä olivat kuulema näytepussit…No hyvät on näytteet kun saa kaksi 5kilon pakettia tuosta noin vain mukaan!

Juno tutkii uusia pakkauksia.

Juno tutkii uusia pakkauksia.

 

No, tämähän ei sitten ole millään tavoin ekologista, vaan ihan sekajätteeseen menevää. Aion silti kokeilla kun kerran ilmaiseksi sain. Ties vaikka olisi niin hyvä että siirtyisin kokonaan, mene ja tiedä. Jokatapauksessa pitää löytää pölyämätön hiekka joka sitoo hajut, olkoonkin sitten vaikka ekologisuuden vastaista.

Ainakin internetissä kaivamani kuvaukset hiekasta asettavat kovat odotukset!

Racinel kissanhiekka on valmistettu 100% luonnon montmorilloniitistä, johon on lisätty aktiivihiiltä parantamaan hajunsitomiskykyä.
Hienojakoisen koostumuksen ja aktiivihiilen ansiosta hajunsitomiskyky on testattu ylivoimaista perinteiseen bentoniittin verrattuna, joten se pysyy raikkaana ja hajuttomana. Erinomainen paakkuuntuminen tekee hiekasta erittäin riittoisaa ja helppohoitoista käytössä. Hiekan vaihtaminen on miellyttävää, koska se on 99% pölytöntä.

yes yes..we will see that.

Viisivuotta Junoa ja ties kuinka monta edessä <3

19 Syy

Junolla on tänää synttärit.

Tää on erikoinen synttäripäivä monella tapaa. Ensinnäkin siksi että, mitä todennäköisemmin se on viimeinen pallillisena kollina. Toiseksi siksi että joka ikisenä synttärikertana mä mietin sitä miksi se oli juuri JUNO. Viisivuotta sitten tähän aikaa syksystä oli tarjolla paljon muidenkin kasvattajien ocipentuja.

Muistan kuinka epävarma olin. Ocicatti oli saatava juuri sillä hetkellä, mutta millasen mä halusin?? Värejä oli tarjolla tsiljoona ja samoin kasvattajia. Hinnat huimasi silloisen opiskelijan päätä ja yritin joka paikkaan selittää että ”kyllä mä maksan, onnistuuko osamaksu?” Surffailin sivuilla ja viimein törmäsin Northallan sivuille. Niillä oli neljä pentua joista vain yhdellä ei ollut kotia. Se yksi oli tietysti JUNO.

Juno! Tässä se oli!!

Nähtyäni tämän kuvan tiesin että Juno on minun. pieni kiukkuisen ja hämmentyneen näköinen peikko makuuhuonesilmillä jo pentuna! Tuo on minun!

Sen lisäksi, että Juno aiheutti syöksyni kissamaailmaan, näyttelyihin, astutuksiin, toiseen ocicattiin eli Ulpuun ja pentuihin ja kaikkeen, on tavallaan Junon ansiota että tutustuin Northalla-kasvattajiin Ullaan ja Jariin.

Viiteen vuoteen on mahtunut molemmin puolista huutoa, erityiskohtelua, kakanhajua, rakkautta ja pieniä erityisen tärkeitä hetkiä, huolta (kun hampaiden putsauksen yhteydessä keuhkoihin kerääntyi nestettä), jännitystä, naurua, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Silti päälimmäisenä on mielessä tämä: JUNO ON MUN KISSA. Juno on vähiten kenenkään muun kuin mun. Viimekädessä se tottelee vain minua, pyytää apua minulta kun lelu on mennyt sohvan alle, kertoo jos jossain tapahtuu jotain outoa, on mukana kaikessa mitä teen, antaa rakkauttaan vain minulle ja elää elämäänsä minun varassa. Juno tarvitsee minua.

Vaikka se onkin jo viisivuotta.

Junon viisivuotispaino on muuten n.5,8kg  tuli punnittua se samalla kun koitan dokumentoida Ulpun kasvavaa mahaa. Kuukauden päästä täällä voi olla ainoan ja oikean Junon lisäksi muutama pikku-Junokin.

Olen illan töissä. Kun tulen kotiin on synttäriherkkujen aika. Kissapesueelle on varattuna kolme pakastettua tipua!

Päiväkahvihetki Haagassa

9 Syy
Harmikseni on ensin pakko todeta, että tästä tulee kuvaton kirjoitus. Tekniikan ja suorituskyvyn kanssa on ollut ”pienimuotoisia” haasteita viime aikoina, eikä kone suostu tallentamaan kuvia kuin satunnaisesti. Asia on työn alla, mutta tähän hätään en ratkaisua keksinyt :)
 
 

Tietenkin, kertakaikkiaan siis tietenkin Ulpulla alkoi kiima samaan aikaan kun minä palasin kesälomaltani töihin. Tietenkin! Ei näitä asioita kesiksellä hoidella ehei.

Kiima vain oli kovin omituinen. Olen aikaisempiin (saman aiheen) posteihin liittänyt videopätkän pikkukissan mouruiluista ja näin oltiin aina mentykkin paitsi nyt.  Ulpu ei laulanut.

Kiima näkyi aluksi hellyydellä, kiehnäilyllä ja flirtillä. Ulpu kiehnäili epätyypilliseen tapaan itsensä helposti kumoon. Ihan vahingossa tietenkin niin, että hopeakissan pylly vilahti aivan ohimennen huolettomasti Junon naaman ohi. Juno alkoi komentelemaan. Nah-nah-äh.

Ulpu nukkui kanssani muutama yön makkarissa aivan hiljaa ja tyytyväisenä. Ei huutanut mutta muuten taisi olla aivan sekaisin. Eipä eräänä iltapäivänä tarvinnut minunkaan kuin selästä kerran silittää niin häntä kääntyi sivuun komeasti kuin pyörän turvavisiiri. Ulpu ei laulanut edelleenkään. Epäilin kovasti kiiman aitoutta. Kasvattaja sanoi että oho. Mietittiin.

Ulpu pääsi Junon kanssa iltapäiväkahveille. Pullat oli kirjaimellisesti pöydässä, mutta aikamiespoika Juno olisi kovasti pitänyt rauhallisemmasta tahdista. Illan aikana Juno astui Ulpun ainakin neljä kertaa, noin kuusi taisi jäädä toteutumatta Junon rauhallisen puuhastelun vuoksi. Ulpulla meni hermot kun herra vain piti niskasta kiinni ja huuteli tytön niskaan ties mitä lurituksia.. Junon puolustukseksi mainittakoon että edellinen morsian on ollut yli kaksivuotta sitten ja välissä miehuus oli poissa kemiallisen kastraation, eli implantin vuoksi.

Yöllä en kuullut yhtään lisäastumisia, eikä niitä ollut seuravanakaan päivänä. Kumpikin menetti mielenkiintonsa täysin yhden kahvihetken jälkeen. Junoa kiinnosti enemmän statistiikka. Aina kun jompikumpi heräsi oli aina pakko mennä heti hajuposteille, mutta se siitä. Faktat oli saatu talteen.

Ulpu ei huudellut koko loppujuoksun aikana kuin yhden laulun. En tiedä oliko se osoitettu minulle vai Junolle.

 

Olin (ja olen vähän vieläkin) aivan varma että myttyyn meni. Tuossa oli niin paljon epänormaalia että ei voi natsaa. Ei tietenkään. Ainoa joka täällä hokee mielissään että: ”saletisti natsaa!”  on se omituinen laulamaton hopeatyttö. Yleensä nirsoileva tai ainakin vähäruokainen Ulpu söisi nyt mielellään oikein kovasti. Ainakin ihan saman verran kuin kaverinsa sitä yli kaksikiloa suuremmat poikakissat. No saa se, ja se näkyy painossa. En antaisi niin reippaasti ruokaa ellei Ulpulla olisi muitakin todisteita takataskussa.

  • Nisät. Ne tuntuu vatsaa silittäessä enemmän kuin ennen.
  • Hellyyden tarve ( ja saa koskea mahaan!)
  • Mammatyyli uniasennoissa. Ulpun on normaalioloissa mytty, nyt nukkumatyyliä kuvaa lähinnä riepu.
  • Painon nousu. Viime viikosta lähtien paino on noussut melkein 10g/päivä
  • Niin ja se ruokahalu.

Tätä kirjoittaessa Ulpulla alkaa lähenemään raskauden puolivaihe jonka  ylitettyään alkaa merkit näkymään vielä selvemmin.

Kuvia lisäilen ehkä myöhemmin ja jälkikäteen.

 

 

 

Kevät oli ihan hyrskynmyrskyn ja syksyksi pieniä pentuja jos Ulpu niin haluaa.

6 Elo

Siitä onkin aikaa kun viimeksi olen kissojen kuulumisia tänne kirjoitellut.

Syykin siihen on, mutta lähinnä ihmisiä koskeviä. Keväällä kävi nimittäin niin, että jatkoin asumista yksin kera rakkaiden kissojen.

Kissat sopeutuivat tilanteeseen yllättävän nopeasti, luulen että siksi kun olen niiden OMA ihminen..vaikka se toinenkin oli oma, mutta vasta toiseksi oma.  Kaksivuorotyö ja muut elämän kiireet tietenkin vaikuttivat siihen, että minun piti keksiä kissoille paljon kaikkea tekemistä poissaollessani sekä huolehtia siitä että annan niille aikaa todella kun olen kotona.

Varsinkin Junon kohdalla tilanne oli loppukeväästä kinkkinen. Kolli mourusi ja rökitti kissakavereitaan melkein päivittäin ja karvatuppoja löytyi kissan suupielistä ja lattialta. Junon osalta elämänmuutos toi mukanaan myös hyviä asioita: Koulutus pahoista tavoista sai uutta tuulta purjeisiin kun komentajia/palkitsijoita on vain yksi.

Olenhan aikaisemmin kirjoittanut tämän ”koliikkikollin” tunteja kestävistä huutosessioista keittiössä? Juu, kyllä olen. Nyt opetin Junon tulemaan kutsuttaessa luokse, palkinnoksi sai aina mehevän rintamöyhinnän ja se auttoi. Kolliparka juoksee kiireellä luokseni jos kutsun sitä vain rapsutusten toivossa! Vastaavasti olen pyrkinyt olemaan huomioimatta keittiössä huutelua/ keittiössä ei saa huomiota huutamalla, ja tämä yhtälö onkin ollut kohtalaisen toimiva!

Keväällä tajusin myös kuinka huomionkipeä kissa Juno on. Tämä selkiintyi viimeistään siinä vaiheessa kun epäileväisesti yritin opettaa sitä antamaan tassua. Kissa oli niin kiihtyneen tyytyväinen että räpätti ja pörhöili keimaillen ympärilläni. Aloitin tassukoulutuksen jo talvella herkuilla, mutta nyt kevään aikana Juno oppi tempun vain rintamöyhintäpalkinnolla. Nyt harjoittelemme sanaa ”hyppy” , jonka ideana olisi saada Juno hyppäämään osoitetulle paikalle. Kesäloman aikana kissa on ollut niin täynnä rakkautta että ihmiset ovat aivan kummissaan. Ihossa pitää olla kiinni koko ajan, eikä hyväntuulisuudelle meinaa tulla loppua. Enää Junossa on ilkeää vain tuima ilme.

Mun yrmykissa <3

Kesän saavuttua aloitin myös valjastelut. Junoa en usein ulos vie, ulkomaailma on sille aivan liian pelottava. Ulpu puolestaan viihtyy ulkona vaihtelevasti, sitä on tullut käytettyä kesäloman aikana hieman useammin ulkona. Ainoa jolla jonkinlainen läpimurto valjasteluissa on tapahtunut on rakas ”isokissa” Paavo. Paavo lainaa Junon vänttisiä ja näin ulkoilu sai aivan uudet ulottuvuudet! Häntä pystyssä kujerrellen haistellaan kaninkoloja, saalistellaan pörriäisiä sekä vahdataan lintuja. Paavo on jopa tehnyt tarpeensa muutamaan otteeseen ulkona, ja se vaatii kissalta jo hieman ”pokkaa”.

Paavo ulkoilee.. Kuva: Ulla Haapanen

Ulkoiluja Paavon kanssa piti hieman rajoittaa, sillä ongelmaksi muodostui kissan kerjääminen ulos. Välioven välistä löytyi kimakasti huutava katti joka tuskaillessaan oppi vielä lonksuttelemaan postilaatikkoa ja täppäilemään ovikellon kelloa :)  Nyt käymme ulkona suurinpiirtein kerran viikkossa.

Näyttelyissäkään emme ole juuri käyneet, mutta nyt heinäkuun lopun SUROKin näyttelyissä tuli piipahdettua Ulpun kanssa. Ulpu oli ilman ujoa Junoa uskomattoman reipas ja rohkeni jopa puskemaan tuomarin kättä. Viikonlopun saldona Ulpu sai ensimmäiset serttinsä viimeisessä luokassa eli lauantailta  CACS ja sunnuntailta CACS + Nom! Mahtavuutta!

Ulpusta on kasvanut todella kaunis ocityttö. Ikää nyt n.2,5 vuotta.

Niin, ja jättisuperavautumisen jatkeeksi pitää intoilla sitä että ennen näyttelyitä Ulpu jäi pilereiltä pois. Nyt odottelemme sormet ristissä ensimmäistä kiimaa jolloin Haagan ”rakkauspentue” voi saada alkunsa. Juno on tulevan pentueen isä ja jo kaksi viikkoa pillereiden loppumisen jälkeen herra haistaa niin hyviä hajuja että pyrkii Ulpun selkään päivittäin..tosin neiti ei ole kiimassa mutta ilmeisesti harjoittelu on ihan ok, molemmille.

Kuivarahjoitteluhommissa..

Kissaluonnon havainnointina sellainen juttu, että Ulpun kurmuuttaminen loppui kuin seinään pillereiden lopettamisen jälkeen. Lieneekö kolli ollut turhautunut epäselvistä hajuviesteistä?

Kuumin, hikisin kesäterveisin kissalauma ja mä.

Paavon mielestä helteet saisivat jo riittää. Villahousut kun on jalassa 24/7

Joulun aikaa, Ulpun taikaa

25 Jou

Kameraa purkaessa tuli jälleen into ottaa uusia kuviakin kissakolmikosta. Kuvauspaikkaa ei juuri tavinnut miettiä, sillä kaverukset ovat löytäneet ”uudelleen” sisäisen solariuminsa sellaisen vanhan lampun luota, jonka asettelin paistamaan lampaan taljalle. Siinähän sitä on sitten köllitty kimpassa nyt muutama päivä. Lamppu ei lämmitä, mutta jokin taika kyseisessä lampussa on. Tuo on se sama lamppu, johon Juno tunki päänsä koko ajan silloin kun se oli vessassa tuuramassa valonlähdettä.  Nyt joulunaikaan kuvio rahilla on ollut jotakuinkin  suurin piirtein tämä:

Pyhä kolminaisuus

Sitten kun kuvattiin Ulpu tietenkin otti ilon irti tästäkin ja poseerasi niin, että muille ei meinannut tilaa löytyä.

Ulpu ”auringossa”

Ulpu

Ai niin, yksi tuomari jätti Ulpun ilman sertiä syksyllä siksi että sillä on niin JÄRKYTTÄVÄ RUFISMI! :D

Ulpulla menee lujaa

Sitten poikaosastoa…Juno:

Junon Uni

 

Photobomber Ulpu..

 

Herra isoherra. Northalla Juniper vakavana.

Paavosta ei kovin montaa kuvaa saanut, ennen kuin setä lösähti lepuuttamaan.

Paavo pose.

 

Lepo.

Joulua ei täällä meillä ei juurikaan juhlita, mutta ilmeisesti pitäisi…”lasten takia” tiedättehän? Ulpu etunenässä kaikki kolme kissaa ovat ottaneet siinä määrin ilon irti siitä että oma ihminen on ollut kotona. Ja sillä on vielä ollut aikaa olla, ja sitten se tekee pipareita joita varsinkin Ulpu tykkää varastaa ja sitten se juoksee Ulpun perässä kun Ulpu juoksee pipari suussa! Miten mukavaa!!

Pääasiassa meikäläinen on saanut jälleen ihmetellä kissojen ihmeellisyyksiä ja tietenkin aina välillä sohvalla lojuessa (glogin äärellä) olen ääneen ihmetellyt kuinka kauniita ja ihmeellisiä kissoja meillä asuu. Perus.

Tyttökissat ja poikakissat. Onhan minulle niitä eroja kerrottu, olen niitä itsekkin huomannut, mutta nyt olen jotenkin huomioinut sitä aivan erityisesti. Tuntuu, että nyt erot ovat järkälemäisen selviä kun Ulpukin on jo aikuinen ja Junolla ei enää implantti vaikuta.

Vaikka Ulpu ja Juno ovat edelleen kuin paita ja peppu on suhde saanut uusia sävyjä. Juno nimittäin vahtii Ulpua. Ulpu leikkii paljon (oikeastaan koko ajan hereillä ollessaan) ja Juno vahtii näitä leikkejä aina jossain lähistöllä. Sitten kun Ulpu on Junon mielestä leikkinyt tarpeeksi alkaa Juno komentamaan pikkukissaa. Ensin ”näh-näh”- äänellä ja mikäli se ei leikkiä lopeta siirrytään näykkimiseen, sitten niskasta kiinni ottamiseen ja ”astumis-alistamiseen”..sitten Ulpu tietenkin pärähtää Junolle ja alkaa hippa, joka päättyy dramaattiseen rähinään kun Juno on saanut Ulpun nurkkaan. Mitään suurempaa vahinkoa ei tapahdu, mutta Ulpu antaa kerta kerralta ymmärtää että nyt uhataan henkeä, ainakin jonkun.

Se, että kollit ei leiki, on myös saanut uusia ulottuvuuksia. Junohan leikki nimittäin ennen Ulpun meille tuloa, mutta nyt se jotenkin antaa Ulpulle tilaa. Esimerkiksi huiskan perässä ei juokse kuin Ulpu..Sitten välillä Paavokin suhahtaa leikkimään, mutta Paavon leikki ei kauaa kestä, kiihtyessään Paavo juoksee makkariin:) Muutamat suuret loikat ja viuh! sinne villahousu juoksee.

Ulpun osalta leikit saavat usein epäterveitä piirteitä, lopettaminen on hankalaa. ”Lapsi on terve kun se leikkii, hullu kun ei osaa lopettaa” -pitää aika hyvin kutinsa. Eräänä  päivänä ihan kokeilumielessä sidoin kumilankalelun kissojen toiseen kiipeilypuuhun :

Kissojen joululahjakin saapui viimetingassa. Maanantaina Itellan setä toi paketin Zooplussalta jossa oli ruokien lisäksi kissoille joululahja: Catit Design Senses -leikkirata joka olikin ennen joulua sopivasti tarjouksessa 9.90€ tms. Aattona lelua tietenkin testattiin, ja kuinka kävikään. Juno vahtii ja Ulpu leikkii- leikkii- leikkii..ja leikkii.

Implantin vaikutuksen lakattua olen ymmärtänyt myös sen että pallit aiheuttavat kolleille jonkinlaisen lobotomian, omatoimisuus nolla, tyytyväisyys nolla, aktiivisuus nolla – vastaavasti tasolle kymmenen on ponnahtanut mouruaminen (lujaa), tyytymättömyys kavereihin, ihmisen läheisyydentarve, venyttely ja keskittyminen lauman vahtimiseen.

Loppuun vielä videotervehdys Ulpun jouluyllätyksestä :)

Olen viikonloppuna suuntaamassa Tampereelle ja odotan innolla Piraattipentujen näkemistä. Gubbe, Puusti ja Helmi <3 salaa toivon että edes hieman muistaisivat minua, mutta järki kertoo että ei…siitä on kuitenkin niin kauan kun ovat minun kanssani olleet ja nyt niillä on jo ihan omat elämät uusissa ihanissa kodeissa. Silti on kiva päästä niitä ihailemaan.

Mukavaa joulun jatkoa kaikille. Haagapalatsissa tätä kissamaista yhdessäoloa jatkuu vielä muutama päivä.Onneksi.

 

 

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

%d bloggers like this: