Heiluva pää – Huojuva pylly. Pennut täyttivät tänään kolme viikkoa.

Meidän talouden pienimmät asukit kasvavat kyllä hurjaa vauhtia! Kahden viikon paikkeilla alkoi kaikkien silmät aukeilemaan ja nyt kolmen viikon rajapyykillä huomaan että myös korvat alkavat olemaan täysin pystyssä. Kasvun mukanaan tulleet muutokset näkyvät myös ruokailutottumuksissa. Enää ruokaa ei tarvita tunnettain, eikä pennut koe jatkuvaa tarvetta yhteisiin ruokailuhetkiin (vaikka niitäkin tosin on). Useimmiten pennut kuitenkin tuntuvat nauttivan maitonsa yksin tai pareittain. Myös kuulo ja näkö alkaa selvästi pelittämään päivä päivältä paremmin. Nyt kun pentupesälle menee, sieltä nousee heti muutama pikku alien tuijottamaan vakavasti isoa ihmistä.

Tänään on Piraattipentueen kolmeviikkois-synttärit ja niitä juhlittiin tavan mukaan maitobaarissa. Ihmisväki on aivan pentujen lumoissa ja kehityksen seuraaminen on mielenkiintoista hommaa. Joka päivä opitaan uutta ja yksilöiden luonne erot alkavat jo hieman näkymään.

Nami- Nami!!

Niin sanotut “työnimetkin” on pennuille jo  löytyneet.

Ensimmäisenä syntynyttä tyttöpentua kutsumme Helmiksi. Helmi on kaunis nimi ja kuvaakin tätä mustavalkoista pikkuprinsessaa varsin mainiosti. Aikoinaan kun mietin Ulpun kotinimeä pyörittelin pitkään Helmi-nimeä vaihtoehtona ja olin siihen jo kallistumassa kun tajusin että Ulpuhan on Ulpu! Helmi- nimi oli siis vähän niin kuin jonossa tuloillaan.. Helmi on itse ystävällisyys. Se tekee kaiken vanhimman pennun oikeudella ensimmäisenä, ja tuntuu rakastavan kaikkea. Ainakin kaikki saavat pusuja pikku Helmiltä.. Helmi ei myöskään piippaa, ei marise mutta muut saavat tältä uskalikolta kyytiä. Helmi on jo varhaisessa vaiheessa imenyt äidiltään maidon mukana tiedon mistä poikia kannattaa purra..

Northalla Granuaile // Helmi 3 vko

 

Toka tonkeli, tuo valeviiksinen “pikku-äijä” on Gubbe. Lieneekö tarvetta tätä kauheasti avata, sillä kaikki varmaan arvaavat että isä ÄIJÄn nimellä on tekemistä tämän pikkumiehen nimen kanssa. Gubbe on ruotsia sekä Helsingin slangia tarkoittaen usein (vanhaa) ukkoa, kaveria tai äijää. Gubbe on ainakin tähän asti kehittynyt hitaammin sisaruksiinsa verrattuna. Kävely alkaa vasta nyt luonnistumaan, mutta sitä harjoitellaankin paljon. Gubbe tuntuu olevan rauhallisempi ja viihtyy ehkä eniten omissa oloissaan. Tämä asia voi varmaankin muuttua, kunhan jalat alkavat polkemaan samalla voimalla kuin muillakin. Jotkut pennut kasvavat vain hitaammin, mutta voivat tehdä sitä pidempään. Yhden asian Gubbe tosin osaa tehdä mitä muut ei. Gubbe osaa kaivaa!

Nothalla Blackbeard // Gubbe 3 vko

 

Viimeinen pentu, tuo jättiläismäinen läskimasu on aivan itseoikeutetusti nimeltään Puusti. Herra kasvaa sitä vauhtia että ihan ihmetyttää. Kolmeviikkoispäivän aamuna Puusti painaa jo 475g muiden pötkiessä vielä iloisesti pienemmissä painoluokissa 378g (Helmi) ja 406g (Gubbe). Puusti on pentueen dorka. Kuvat onnistuvat usein niin pitkään kun pää ei katso kameraan, mutta jos katsoo niin..

Puustin elämän intresseihin tuntuu tässä kolmen viikon korvilla selvittää miksi Strudissa on seinät. Seiniä raavitaan, ja tuijotetaan siihen malliin että jossain vaiheessa asia varmaan pikku kissalle selviää – jos selviää.

Northalla Cagafuego // Puusti 3 vko

 

Ulpun äitiys ei ole toiminut aivan perinteisellä kaavalla, mutta yhtä kaikki, pennut tuntuvat voivan hyvin ja niin emokin. Ulpu nimittäin on rikkonut useita äitikissa-ohjeiston kohtia:

- Ulpu leikkii.  “Ei ne emot kauheesti leiki kun niillä on pentuja, ne vaan opettaa niitä sitten leikkimään”.

- Ulpulla on iltariehoja. ” Emot pysyttelee aikalailla pitkälle siellä pesässä”.

- Ulpulle on ihan sama keitä pesässä on, tai jopa melkein se kuka pentuihin koskee. ” Emot vahtii ja puolustaa”.

- Ulpu kantaa pentuja pesästä siihen ulkopuolelle. “Emot kantaa pentuja takaisin pesään”.

Tänään aamulla näin omin silmin kuinka Helmi mönki sturdipesästä ulos, ihmetteli hetken ja mönki takaisin. Lähipäivinä on ihmisillä tiedossa pentuhuoneen, eli makkarin lapsivarmaksi tekeminen. Kohta nuo pallon pyörii jaloissa!

Tilanne.

Ulpusta tuli äiti 17.4.2013

Niinhän siinä sitten kävi, Ulpu ei ole enään taloutemme pienin kissalapsi. Nyt Ulpulla on uusi uljas tehtävä jonka opetteluun menee aikaa, siinä ei sovi epäonnistua.

Ulpun laskettu aika oli maanantaina 15.4 ja sitä vasten kasvattaja Ulla saapui luoksemme kätilöksi sunnuntaina iltapäivällä. Ulpun masu oli kasvanut suureksi siitäkin huolimatta että lähes koko raskausajan tyttö oli nyrpistellyt “oikealle” ruualle nenää. Tuntui siltä, että vain raksut maistuivat ja hyvin harvoin mikään muu.
Normaalistihan olisin pysynyt tiukkana, mutta eihän raskaana olevan kissan kanssa sovi ottaa riskejä jotka mahdollisesti vaikuttavat emon lisäksi syntymättömien pentujen hyvin vointiin.

Sunnuntaina ei tapahtunut mainittavasti mitään, Ulpu jopa liittyi poikien kanssa pienimuotoiseen iltariehaan ja meille jäi tehtäväksi kissojen ihastelu viinilasin ääressä. Minulle kerrattiin synnytyksen ja pentujen kasvun eri vaiheita joka olikin hyvä, sillä saatoin esittää omat typerätkin kysymykset myös samalla. Olin jo aikaisemmin katsellut YouTubesta kissan synnytysvideoita joten jonkinlainen käsitys tapahtumasta oli olemassa.

Kun maanantai koitti Ulpussa ei ollut tapahtunut mitään muutosta. Levätessään Ulpun mahassa näkyi möyrintää ja vatsassa näkyi lieviä esisupisteluja (joita mielestäni oli näkynyt jo viikon verran). Illalla Ulpu haki pesää vimmatusti. Junon avustuksella Ulpulle järjestettiin oikein asuntonäyttö, sillä sitä mukaa kun me saimme erillaisia vaihtoehtoja pystyyn Juno kävi testaamassa ja sitten vasta Ulpu. Neiti nyrpisteli vaihtoehdoille nokkaansa, eikä lämmitetty paffilaatikkopesäkään enään kelvannut. Kaikkein paras paikka olisi ollut vaatekaapin toiseksi alin hylly, jonka sukkalaatikon takana pikku pulla oli majaillut jo ennen astutusta.

Koitimme lavastaa vastaavan tilan alimmalle hyllylle, mutta sitäkin käytiin vain kuopaisemassa ja tuhahtelemassa. Ulpu halusin sukkalaatikon taakse!

Ulpu oikealla paikalla omalla hyllyllään jo ennen astutusta

Homma ei edennyt sinä iltana yhtään sen edemmälle, ja meitä turhautti.

Tiistai koitti aivan samanlaisena kuin maanantai. Ulpu puuhaili hyvän tuulisena omia hommiaan ja kelli välillä sohvalla. Sovimme Ullan kanssa että jos Ulpu ei tiistain aikana saisi mitään aikaiseksi käyttäisimme sitä varmuuden vuoksi eläinlääkärissa keskiviikkona. Odottajien osa ei ole hääppöinen: Ensin toivotaan ja ollaan innostuneita, sitten puuduttaa ja kun vieläkään ei mitään tapahdu alkaa hermoilu…entä jos kaikki ei olekkaan hyvin?? Potkut masussa tuli tarkisteltua useaan otteeseen ja kissan mahaa paijattiin ja hypisteltiin.

Hypistelyn ohessa huomasimme jotain hassua. Ulpulla on ylimääräinen nänni!! Olin jo aikaisemmin ihmetellyt yhden nisän pienuutta ja “kuivuutta” Ullalle, mutta en ollut tajunnut sen olevan ylimääräinen. Nyt sitten jostains syystä tuli tissit laskettua ja kuinka ollakkaan tällä yhdellä ei ollut paria. Asiaa googlailtuani olen ymmärtävinäni että se on harvinaista, joskaan ei aivan tavatonta.

Tiistai iltakaan ei ensin tuntunut tuovan tullessaan mitään sen kummempaa, ei ennen kuin Ulpu aloitteli vaivihkaa itsekseen pörräyksen puolenyön aikoihin. Joskus puoli kolmen aikoihin olimme juuri menossa torkkumaan, kun huomasin muutaman normaalia suuremman supistuksen. Ei menty sitten nukkumaan ei.

Pikku Ulpu oli todella levoton. Sähläävä ja peloissaan. Pesät eivät kelvanneet ja kaikissa asennoissa oli paha olla. Ulpu vaati Junon läsnäoloa. Kun supistelut sitten pääsivät vaiheeseen jonka tuloksena oli limatulppa, alkoi Ulpulle kelvata vaatekaapin alahylly pesäksi. Juno istui vieressä ja katsoi, mikä tuntui rauhoittavan pikkukissaa. Ongelmia syntyi heti jos Juno meni käymään muualla tai meni jollain tavalla Ulpun näköetäisyydeltä piiloon, Ulpu huusi vimmatusti ja ponnisteluista huolimatta ryykäsi Junon perään! Näytti pahasti siltä että pennut syntyisivät ihan-minne-sattuu jos emme saisi Ulpua pysymään paikoillaan (lue: Junoa Ulpun lähelle). Junoon siveltiin hieman herkkutahnaa jonka ansiosta herra pesi maukasta turkkiaan iloisesti samalla kun Ulpu työsti ensimmäistä pentuaan maailmaan.

Ensimmäinen hopea tyttöpentu näki maailman 5.20, toinen (hopea poika)  tuli  perässä likimain 20minuuttia myöhemmin. Ulpu oli paniikissa ja huusi Junolle ihan kuin tilanne olisi ollut Junon syytä. Ulpu ei osannut tehdä pienille tulokkaille mitään, pyöri vain synnytyspesässä ja aiheutti hamminkiä itselleen ja meille ihmisille. Ulla auttoi pentujen kuivaamisessa ja napanuorien katkomisessa. Tilanne tuntui sekavalta, Ulpu ei päästänyt pentuja imemään pitkään aikaan.

Vastasyntyneet

Vuosilta tuntuneiden minuuttien jälkeen Ulpu nappasi toisen pennuista ja vei sen sängylle. Kiihtynyt pikkuäiti sai meidän kyydissä toisenkin pennun samaan osoitteeseen ja vasta sängyllä maatessaan antoi ihmisten kannustamana pentujen mennä ensimmäisen kerran nisälle.

Ulpu alkoi jälleen ponnistamaan. Viimeiseksi syntyi nopealla toimituksella suurin pennuista, upea suklaahopeatabby uros. Koko synnytysporukka makaili nyt sängyllä ihastelemassa uusia tulokkaita ja me ihmiset pohdimme mahtaisiko pieniä paketteja tulla vieläkin lisääkin. Painelimme Ulpun mahaa hellästi, eikä suurempia kuhmuroita enään tuntunut. Ulpu kuittasi tyhmät painelumme nappaamalla jälleen yhden pennuista suuhunsa ja vilahtamalla nyt sitten OIKEAAN pesään johon on oli järjestetty lämpömatot ja kaikki. Siirsimme kiireen vilkkaan kaksi muuta pentua perässä jotta Ulpu voisi rauhoittua ja keskittyä täysillä uuteen maailman tärkeimpään tehtävään.

Ulpu oli vielä synnytyspäivän iltapäivälläkin kovasti huolissaan siitä mitä pennuille kuuluisi tehdä. Jos pesästä kuului kitinää, Ulpu juoksi pesälle heti ja huuti pennuille takaisin. Kun tämä ei kitinää lopettanut Ulpu tuli huutamaan minulle, aivan kuin minä olisin voinut asialle jotain tehdä

Onneksi asiat menevät usein omalla painollaan, ja nyt kirjoitushetkellä, pentujen ollessa 4vrk kaikki tuntuu sujuvan jo ihan rutiinilla. Ulpu pesee, pissattaa ja ruokkii tunnollisesti lapsiaan ja luottaa ihmiseen hieman liikaakin. Mennessäni pentujen pesälle Ulpu usein katsoo vahtivuoron vaihtuneen ja lähtee itse laatikolle, juomaan, lepäämään muualle. Silloin Ulpu tekee omia juttujaan kunnes saan parkukollin käteeni (se hopea) punnitusta varten. Silloin tulee hätä koska pentu piippaa niin kamalasti!

Videolla muutaman vuorokauden ikäisiä pentuja

Pikkukissan suuri nälkä

Heipä vain kaikille,

Kiireitä on ollut mutta eiköhän tännekkin kerkeä jotakin jälleen päivittelemään.

Ulpun tiineyden ensimmäiset viikot saivat minut melkein sekoamaan. Me hassut ihmiset tarkkailimme Ulpun antamia uusia vihjeitä kuin pikkuiset insinöörit ja pohdimme päämme rikki missä vaiheessa sitä nyt OIKEASTI voi olla varma että perheen lisäystä on tiedossa. Ulpua punnittiin ja syötettiin ja etsittiin nännejä, jotka tuntuivatkin ihmiskäteen kohtalaisen pian. Mutta eihän siihen oikein voinut luottaa.. Ainahan se voisi olla valeraskautta!? Paino ei noussut ensimmäisillä viikoilla juuri laisinkaan. Se huolestutti minua. Ulpuhan oli muutaman viikon treffien jälkeen todella huonoruokahaluinen ja painon kompensoimiseen normaalitasolle meni arvatenkin aikaa.

Nyt kun raskauden puoliväli on ajallisesti ylitetty, voin vihdoin huokaista. Noin viikko sitten paino rupesi nousemaan ~ 20g vuorokaudessa, välillä enemmänkin. Samoihin aikoihin ajoittui ensimmäinen tuntuma vatsassa kasvavasta pennusta, ihan vain silittämällä. Siellä masun pehmeässä kohdassa tuntui sellainen möykky..ja toisella puolella kanssa. Olin tuona päivänä varsin iloinen!

Masu näkyy jo!

Pikkuisella kisulla on myös järkyttävä nälkä. Tällä viikolla siirrymme antamaan sille myös kolmannen annoksen päivässä, sillä pian voi olla tilanne ettei masuun mahdu tarpeeksi kerralla ruokaa. Miltä kuulostaa jos kerron että Ulpu syö yhdellä ruokintakerralla 3,5 kanankaulaa tai kukkupäisen ruokakupillisen valmisruokaa? Suhteutetaan tämä siihen että esim. 5-6 kiloiset kastraatti kissa Paavo ja implantti kissa Juno saavat vain noin 1,5 kanankaulaa per ateria tai muutaman lusikallisen tuoreruokaa

Äitikissaksi tuleminen on vakava asia. Ulpu aloitti jo hyvissä ajoin pesimisharjoittelut, että se sitten varmasti onnistuu kun pentuja on maailmassa. Ainakaan aikaisemmin en ole sen huomannut yhtä aktiivisesti hakeutuvan pieniin pehmeisiin koloihin. Kyllähän Ulpu tykkäsi ennen astutustakin vaatekaapissani nukkua mutta nyt sitä tehdään enemmän ja sen lisäksi Ulpu on tavattu nukkumassa sängyn peiton alla, repussa ja jopa kiipeilypuiden pesäkoloja ot tutkittu ja tyhjennelty öiden hiljaisina tunteina. Ainakaan meillä ei kissat ole koskaan juuri innostuneet kiipeilypuissa olevista pesäkoloista joten olen säilyttänyt niissä kissojen leluja

Uusimpana villityksenä tuntuu olevan vanha kissanruokalaatikko joka on kuin tehty Ulpun mittojen mukaan. Siinä Ulpu köllii omahyväisenä tälläkin hetkellä.

Kollipojista voin kertoa että heille tämä vaatii sopeutumista. Juno ei ymmärrä miksi Ulpu ei leiki enään “ihan yhtä rajusti” kuin ennen (vaikka lujaa mennään vieläkin) ja Paavolla on sietämistä siinä että pikkuäiti tunkee Paavon pehmoiseen masuun melkein päivittäin. Paavo kun ei aina jaksaisi siipeilijöitä vatsakarvoissaan. Karvojakin vaihdellaan jo oikein kiitettävästi kesämuodin mukaiseksi ja ensimmäisenä touhun on saanut valmiiksi Juno. En muista onko sillä koskaan ollut turkki noin mahtavassa kunnossa! Muutenkin Junon kehityskaarella on tapahtunut jotain..sen huomasi myös äitini joka täällä vieraillessaan tokaisi: ” tuosta on tullut vanhemmiten aika makee, kävelee tuollain laiskasti ja on mahtava ilmestys”. No onhan se..mutta edelleenkin varsinainen ilmahälytyslaitteisto kun vieraita ei ole paikalla. Juno huutaa, härppää, tuhoaa ja tutkii 24/7 ja on vastakohtien kissa. Sitä vihataan ja rakastetaan TÄYSIÄ. Silloin kun Juno antaa rakkautta niin koko koti pysähtyy ja jäämme ihmettelemään miten se sen tekee..

Junon uusi kevätasu

 

Ulpu <3 ÄIJÄ

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Tässä pieni blogipäivitys vielä Ulpun lemmenseikkailuista, kirjoittajan kiireet vain viivästyttivät sitä liikaa:

Olimme kasvattaja Ullan kanssa ajatelleet että astuttaisimme Ulpun pillereiden lopetuksen jälkeen toisesta juoksusta. Tämä perustui molempian väärään käsitykseen siitä että luulimme kissan aloittavan ensimmäisen juoksun melkoisen pian pillereistä saatavan hormoonin tyrehtymiseen. Eihän se sitten niin mennytkään. Ulpulla alkoi juoksu torstaina 7.2, joten ensimmäiseen juoksuun kerkesi kulua  23 päivää- siten että astutus tapahtuisi 25pvän kohdalla.
Tartuimme tähän, sillä eihän se Ulpu nyt niitä pillereitäkään ihan kauhean kauaa syönyt…noin 2,5kk kaikkiaan.

Ennen kiiman alkua kävimme CatVetissä siitostarkissa, Ulpu käyttäytyi kiltisti ja antoi ottaa verikokeenkin ihan noin vain. Kaikki testit näyttivät negatiivista ja Ulpulle merkattiin veriryhmäksi A. Kaikki hyvin siis!

No nyt kun sitten Ulpulainen aloitti kiimansa torstaina 7.2. alkoi vimmattu viestittely ja asioiden järjestely. Ulpu pitäisi saada treffeille! Sulho olikin ollut jo jonkin aikaa tiedossa ja omaa innostusta oli kovasti vaikeaa peitellä. Ulpu saisi viettää elämänsä ensimmäiset treffit sellaisen hurmurikollin kanssa jonka näkeminen muutamia vuosia sitten sai minulle pakkomielteen omaan hopeakissaan

Ulpun ensimmäisen pentueen isä tulee olemaan siis ÄIJÄ (SC Rollick Be Quick Or Be Dead, OCI ns 24 )

ÄIJÄ on aika ÄIJÄ.

Sehän ei sitten käynytkään ihan niin kuin yleensä, ÄIJÄ ei voinut tulla meille. Syitä siihen olivat mm. asunnon huoneiden vähyys (2h+k), Juno ja Paavo.. Junon implantin toimimiselle ei enään ole takuita ja olisi kurjaa että vieras kolli tulisi sekoittamaan Junon ja Paavon päät  sekä se, että meillä oli tiedossa että ÄIJÄ merkkaa

Monen mutkan kautta päädyimme erikoiselta kuulostavaan ratkaisuun, Ulpu ja ÄIJÄ kohtaisivat hotellissa. Ja minä lähtisin sinne ihmisedustajaksi katsomaan että kaikki menee hyvin.

Annoin Ulpulle vielä lauantai aamuna suuren kipon lihaa, sillä osasin varautua siihen ettei ruoka hotellissa maistu.

Hotlalla ensimmäinen kohtaaminen sujui kiinnostuneesti mutta rauhallisesti. Ulpu ei sähissyt eikä murissut komealle ÄIJÄLLE vaan tyytyi lähinnä tamppailmaan petivaatteita tassullaan, Ulpulla on hassu tapa mätkiä kaikkea outoa tassullaan ilman kynsiä. ÄIJÄkin oli Ulpun mielestä melkoisen outo, muttei Ulpu sitä viitsinyt tampata vaan siirtyi ÄIJÄn viereisiin lakanoihin

ÄIJÄ ei päästä Ulpua hetkeksikään silmistään..

Kokenut kolli otti Ulpun temput aivan leikin kannalta ja ÄIJÄ pomppikin illan aikana useamman kerran leikkimielisen dramaattisesti Ulpun tassua karkuun. Tiedättehän ettei kolli tyttö ihan kauhean vakavasti ota jos sellaisia ” hui tuo lelu liikkuu” tyyppisiä loikkia tehdään kiimaisen naaraan  lähettyvillä.

Ensikohtaamisia

Ensimmäinen astuminen tapahtui jotakuinkin tunnin sisällä kissojen kohtaamisesta, ja sitten niitä tulikin tasaiseen tahtiin. Melkein kerran tunnissa ilta kymmeneen saakka. K-18 tason materiaalia kertyi yllin kyllin ja jossain vaiheessa tuntui vaikeammalta saada “normaaleja” kuvia kun kaiken aikaa Ulpu pyöri lattialla hävyttömästi tai sitten oltiinkin itse hommissa.

Ulpu kosiskeluhommissa. Pian tämän kuvan jälkeen olitiinkin ihan muissa hommissa.

Illalla kissapariskunta uupui ja molemmat kömpivät jalkoihini lepäilemään. En herännyt laisinkaan enään yöllä astumisiin vaikka siihen että ÄIJÄ kävi raksukipolla havahduin. Uskallan väittää ettei astumisia enään yöllä ollut. Ulpu piti majaa koko aamun sängyn alla ja ÄIJÄ sängyn vieressä. Siellä se säksätteli runojansa pikku Ulpulle jonka ilme oli koko aamun lähinnä: ” FTW!??” Aivan kuin kissatyttö ei tajuaisi mitään. Mistään. Hölmistynyt ilme ei siitä juuri vähentynyt että sain houkuteltua Ulpun esille herkkutikuilla.

Ulpu ei tajuu mutta joku toinen tajuu ja vähän päälle..

Pariskunta sunnuntai aamuna

ÄIJÄ haettiin takaisin kotiin ja mekin saimme kyydin omaamme. Kotipuolessa kollit ottivat Ulpun avosylin vastaan ilman minkäänlaisia sähinöitä. Ulpu oli niin väsynyt että unohti vallan juoksunsa ja lepäili iltaan saakka. Kyllä se juoksukin sieltä takaisin tuli, saimme ihailla sitä ihanuutta vielä muutaman päivän ennen kuin lopetti.

Juoksun loppupäässä meinasi loppua myös Ulpun koko ruokahalu, ja se huolestutti minua kovasti. Hotellilta paluun jälkeen ei meinannut mikään muu kuin raksut maistua vaikka juuri ennen treffeille lähtöä lauantaina Ulpu söi possun sydäntä aimo palan. Pientä kikkailua oli tiedossa, ruokien sekoittelua, huijaamista ja puijaamista..ilmankaan en voinut jättää (niin kuin poikien tapauksessa olisin tehnyt) sillä Ulpulla saattaa olla pikkuisia vatsassa.

Vasta nyt hieman yli 2vko astutuksesta voin sanoa että Ulpun ruokahalu on palautunut entiselleensä.

Raskauden merkkejä odotellaan sormet ristissä, mutta vielä ei voi mitään varmaa sanoa. Ainoa asia joka edes “hieman” lupailee hyviä uutisia odottaville ihmisille on se, että Ulpu on muutaman päivän viihtynyt makuuhuoneessa itsekseen kerällä nukkuen. Tulee kuitenkin vielä illalla leikkimään, mutta on selkeästi normaalia enemmän itsekseen..

Kohta pitää toimia.

Kuukaudet ja päivät vierivät. Tänä aamuna koitti se hetki, jolloin Ulpu ei enään saakkaan pilleriä kahdesti viikossa. Laskimme eilen Ullan kanssa mahdollisimman tarkkaan aikataulua, ettei käy niin että olen keikkareissulla bändin kanssa kun tuore äitikissa tarvitsisi minun tukeani. Nyt aikataulut on synkronisoitu ja odottelemme vain juoksuja…ja niitä seuraavia juoksuja joista sitten pääsee astumaan. Aikatauluja on vaikea tehdä kovin tarkoiksi koska emme tiedä yhtään Ulpun luontaista kiimasykliä. Oma vika, mutta ensimmäiset juoksut sattuivat sellaiseen hetkeen elämää että unensaanti oli tärkeämpää kuin huutavan kissan syklit.

Ulpu ei taida tietää että elämä heittää keväällä häränpyllyä.

Tänään pitää varata aika CatVettiin maanantaiksi jolloin Ulpusta otetaan tarvittavat testit, veriryhmämääritykset ja rokotukset. Joudun samalla pyytämään uutta matoreseptiä kun vanha on jotenkin hukkunut. Matolakkeenä käytämme nykyisin vain kertatablettina annettavaa reseptillistä Milbemaxia, sillä edellisellä kerralla laajakirjoinen Axilur aiheutti kissoissa jotain pahoinvoinnin oireita.

Pentuasian tiimoilta olen joutunut kärsimään myös epävarmasta epätietoisuudesta. Haluan kokea pentujen alkuelämän kokonaisuudessaan ja se oli yksi syy miksi tyttökissaan päädyimme. Silti, nyt kun asiat alkavat konkretisoitumaan minua jännittää ihan kamalasti..välillä jopa pelottaa. Päässä pyörii ajatus siitä että JOS kaikki ei menekkään hyvin, mitä JOS Ulpulle tapahtuukin jotakin?? Pieni tyttökissamme on koko taloutemme ihmeellinen silmäterä jota hemmottelee piloille poikakissat ja me ihmiset.

Järki kertoo toista. Ulpu on terve ja hyvinvoiva naaras joka on ihanteellisessa lisääntymisiässä, ja kuten kaikilla elollisilla olennoilla lisääntyminen on loppupeleissä ainoa tehtävä kullakin lajilla. Miksi siis pelkäisin? Osaavaa apua tulee olemaan varmasti jokapuolella jos siihen olisi tarvetta, silti ajatukset pyörivät välillä erilaisten kauhuskenaarioiden pariin. Huoh.

Kevättalven valokylpy

Viikonloppuna pitää vielä hammasharjailla kissoja ja lähettää sienitestit eteenpäin sekä ottaa pumpulipuikkoon Ulpun sylkeä ja lähettää Amerikkaan. Ihan hullulta tuntuvaa hommaa, mutta tälläisellä varmistetaan se, etti Ulpu vahingossakaan kanna meidän tietämättä sellaisia ikäviä asioita kuin esimerkiksi PRA.

Viikko sitten täpläiset aiheuttivat hieman huolta kun ensin alkoi aivastelemaan Ulpu ja pian sen jälkeen Juno. Paavolla ei ollut mitään oireita. Tarkkailin koko aivastelurupeaman (joka kesti useamman päivän) valuuko silmistä tai nokasta mitään ylimääräistä. Ei valunut.  Junolta lähti äänikin, ja silloin totesin että nämä pohjakarvattomat hienostokissat olivat saaneet vetoa Joko pesun yhteydessä tai muuten.. Onneksi vaiva meni ohi ja nyt jaksetaan taas leikkiä ja touhuta!

Ulpu tykkää peruuttaa tilanteessa kuin tilanteessa. Ulpu ei ole Helkama.

Juno keskittyy sohvanraapimiseen

Tämä koko pentuhomma on jännittävää eikä vähiten siksi että meillä asuu Juno. Juno ei ole kiltti kissa läheskään aina, ja siksi jännittää miten se suhtautuu tuleviin pentuihin. Toimiiko implantti vielä silloin kun pennut syntyvät? Miten Juno suhtautuu pentuihin? Entä Paavo?

Ilmassa leijuu kauheasti kysymyksiä mutta pakko kai se on katseltava ja ihmeteltävä päivä kerrallaan. Tänään, kun otin kissoista tuoreita kuvia sain Junosta jälleen sellaisen otoksen jossa herra esittelee kollikissan parhaat puolet. Kolli voi olla mahtava ilmestys ja todellinen minikotileijona <3 Kyllä kolleissa on jotain sellaista karismaa, ettei neitikissat sitä ikinä tule päihittämään.

 

Kissalogiaa.

Sanat “lajityypillinen”, “laadukas”, “luovutusikä” ja “aktivointi” ovat sellaisia sanoja laadukkaan ruuan lisäksi joka tuntuu internetissä aina aiheuttavan kiivasta keskustelua siitä, missä ja milloin mennään yli hilseen. Puhumme nimittäin lemmikeistä ja tarkemmin vielä: Kissasta.

Löysin uuden blogin jota pitää todellakin alkaa lueskelemaan –> Linkki

Blogissa pohditaan eläinten (muidenkin kuin kissojen) koulutusta, käytöstä ja niitä luontaisia tarpeita joita ihmiset usein tulkitsevat väärin.

“Tuo kissa on ärsyttävä-!!” vaan aina se ei mene niin. Tässä asiassa myös minä joudun ottamaan hatun kouraan ja vaihtamaan näkövinkkeliä.

Tunnustan että olen etsinyt kissakirjoja, oikeastaan kissan käytös kiinnostaa. Suomalaiset teokset ovat lähes aina tasoa “pentu tarvitsee uuteen kotiin tullessaan oman ruokakupin ja hiekka astian..”. Tuollainen ei palvele minun tarpeitani tai mielenkiintoani laisinkaan. Kaikki vähänkään kiinnostavat kirjat kissoista ovat ruotsiksi, englanniksi tai saksaksi.

Näin ennen joulua Akateemisessa kirjakaupassa ison kirjan jossa oli kuvien kera selitetty kissan sairauksia, oireita, käsiteltiin odotusaikaa ja synnytystä. Se kiinnosti, mutta oli ruotsiksi ja jäi hyllyyn. Minkä ihmeen takia tuntuu että jokaiseen kissakirjaan pitää tunkea sivutolkulla rotukuvauksia, pentu tulee taloon lukuja höystettynä kissa aiheisilla ällösöpöillä sloganeilla ja heitoilla kuten:  “Mikään ei ole niin kauhistuttavaa kuin loukkaantunut kissa.”

Minua kiinnostaa sellaiset asiat (sairauksien lisäksi) kuten; miten kissa näkee maailman ja miksi se toimii joskus hassusti. Meitä ihmisiä saattaa naurattaa kissan temput vaikka samalla näemme että se hassunhauska pikkukissa onkin itse hyvin tosissaan puuhansa kanssa. Tänään tulin miettineeksi että kun me yritämme oppia ymmärtämään kissaa, voiko kissa oppia ymmärtämään meidän elekieltä ja jos voi niin kuinka paljon?? Koira ymmärtää tutkitusti paljonkin. Paavo saalistaa kärpästä ja minä saatan nauraa, mutta olisiko minusta kivaa että joku tulisi irvailemaan kun olen hukannut purkinavaajan ja yritän avata hernekeittopurkkia??

Kissan tohina on meistä se on hassua..ymmärtääkö kissa että nauramme sille että hän on tosissaan?? Näkeekö kissa värejä? Miksi kissat munii (kaikki kissanomistajat tietävät sen muna-pönötyksen)? Miksi kissat nisoilevat tai ahmivat? Miksi kissa osoittaa mieltään, vai voiko se osoittaa?

Minulle on lapsesta saakka opetettu että eläimelle (silloin koira) ei saa koskaan nauraa jos tilanne on uusi, outo tai muuten vain nolo. Eikö varmasti voisi ajatella että sama pätee kissoihin? Itse uskon että pätee, mutta siihen olisi kiva saada kirjatietoa päälle. Kissa voi olla -ja onkin! ajatusmaailmaltaan hyvin erillainen kuin koira.

Tästä aiheesta tulee varmaan kirjoiteltua myöhemminkin.

Loppuun vielä parit amerikan kieliset linkit, joita ihme kyllä jaksaa lueskella

FabCats

The Indoor Pet Initiative

…Ja tämä kaikki tuli vain mieleen kun pesin tänään Junon (ja vähän Ulpua). Olen ehjä ja kokemusta rikkaampi. Se meni 10000000x paremmin kuin uskalsin toivoa.

RuRokin näyttelyt 29.-30.12

Lyhyestä virsi kaunis. Näyttelyraportti menee jotenkin näin:

Lauantai

Ulpun tuomarina toimi herra,  joka aikaisemmin syksyllä oli kovasti sitä mieltä että ocicatilla ei saisi olla tupsuja korvissa. No, tällä kertaa tupsut olivatkin “voi kuinka hienot!”-tasoa ja muutenkin Ulpu sai aivan hyvän arvostelun, sekä sertinsä. Ulpun “murrosikä” alkaa olemaan ohitse, ja pieni täpläkissa käyttäytyi kovasti reippaasti koko päivän.

Junoa jännitti. Junoa on jännittänyt implantin laiton jälkeen näyttely näyttelyltä enemmän ja uskonkin että kollin itseluottamus voi todella olla palleista kiinni. Junokin sai sertinsä ja pääsi sitten takaisin sturdiin vällyn alle piiloon.

Pussieläin pussissa.                                                                              Kuva: Pauli Araneva

Kotona kissat jaksoivat vielä tohista pitkän tovin uusien huiskien kanssa ennenkuin suostuivat rauhoittumaan.

Sunnuntai

Ulpu sai sertinsä seuraavalla tuomarin huomiolla. Tuomari sanoi että tässä luokassa voimme vielä hyvin käydä, mutta ennen seuraavaan luokkaan siirtymistä olisi hyvä pitää pieni näyttelytauko että Ulpu kerkeäisi kasvaa aikuiseksi. Tuohan on aivan totta, Ulpu on hieman yli vuoden ja on muutamia sertejä vailla GIC ja Ulpuhan on ihan teini vielä ulkonäöltään. Luonnollinen näyttelykatkoshan vaanii jo oven takana, sillä Ulpun on määrä ryhtyä äidiksi keväällä 2013. Silloin pysytään kotona.

Junoa jännitti vieläkin. Tuomari oli onneksi ihana vanhempi rouva joka puhui kovin kauniisti Junosta ja kohteli kissaa hellästi. Minulle jäin hyvä mieli vaikkei jatkoon mentykkään. Tuomari sanoi että paneelissa olo voisi olla pelokkaalle Junolle liikaa. Olisi tuon voinut rumemminkin ilmaista

Kasvattaja Ullan kanssa laskeskelimme lauantai illalla ajankohtaa Ulpun tuleville pennuille. Näillä näkymin pillerit jäävät pois tammikuun puoleenväliin mennessä. Pitäisi myös varailla aikaa siitostesteille jotta kaikki olisi valmista kun aika koittaa. Voi kuinka jännittävää!